Tagged: pop
Lyhyesti: Miami
(Suomi, 2017)
Zaida Bergrothin Miami on draamaelokuvan ja trillerin yhdistelmä, jonka puhti sakkaa toisella puoliskolla.
Ensi-ilta 4.8.2017.
Youth
(Italia, 2015)
Paolo Sorrentinon väkevä ja visuaalisesti vaikuttava draamakomedia käsittelee nimestään huolimatta pikemminkin vanhuutta ja elämän rajallisuutta kuin nuoruutta.
Ensi-ilta 8.1.2016.
Brandon Flowers – The Desired Effect
The Killersin nokkamiehen toinen soololevy on pätevää, mutta riskitöntä poppia, jonka soundissa kuuluu 80-luku.
Pop Slut
(KoKo Teatteri, 2013)
Sara Mellerin esikoisohjaus on räväkkä ja viihdyttävä kritiikki pop-kulttuurin naiskuvasta.
Sarja: Tampereen teatterikesä.
The Joy Formidable – The Big Roar
The Joy Formidable – The Big Roar
(Atlantic, 2011)
Walesilainen The Joy Formidable julkaisi tänä vuonna ensimmäisen studioalbuminsa The Big Roar. Aiemmin yhtyeeltä on julkaistu vain EP A Balloon Called Moaning, joka julkaistiin alunperin Japanissa jo vuonna 2008, mutta yhtyeen kotimaassa vasta 2009. Kolmihenkinen yhtye on vuonna 2011 keikkaillut myös Foo Fightersin lämppärinä. Lue loppuun
Freezepop – Future Future Future Perfect
Future Future Future Perfect
(2007, arvosteltu European Edition 2008)
Elektro- tai synthpoppia tykittävä Freezepop on mainiota kuunneltavaa. Osuvasti nimetty Future Future Future Perfect on yhtyeen kolmas levy, joka jäi viimeiseksi ennen kokoonpanon muuttumista 2009. Albumin Euroopan painoksessa on kaksi ylimääräistä raitaa, sekä pidennetty remix ”Afterparty”-kappaleesta. Lue loppuun