The Joy Formidable – The Big Roar
(Atlantic, 2011)

Walesilainen The Joy Formidable julkaisi tänä vuonna ensimmäisen studioalbuminsa The Big Roar. Aiemmin yhtyeeltä on julkaistu vain EP A Balloon Called Moaning, joka julkaistiin alunperin Japanissa jo vuonna 2008, mutta yhtyeen kotimaassa vasta 2009. Kolmihenkinen yhtye on vuonna 2011 keikkaillut myös Foo Fightersin lämppärinä.

The Joy Formidable yhdistelee punkkia, postpunkkia ja indie-rockin äänimaisemaa. The Joy Formidablen musiikki on juuri sopivalla tavalla hankalaa kategorisoida, jotta lopputulos jättää erottuvan ja pysyvän mielikuvan.

Vitsikästä kyllä, The Joy Formidablen ”Austere”-singleä on kuultu Suomessakin runsaasti eräässä Volkswagenin automainoksessa. Mitään sen kummempaa yhteyttä autoiluun ei ole niin kappaleella kuin yhtyeelläkään, mutta hyvää alitajuista mainostahan se vain on.

The Big Roarin kuitenkin aloittaa loistavasti nimetty ”The Everchanging Spectrum of A Lie”, jonka soundissa voi kuulla kaikuja The Killersistä. Kappale alkaa melko eteerisenä, mutta voimistuu loppua kohden. Sen jälkeen kuitenkin ”The Magnifying Classin” ärhäkkä punk-riffi kuulostaa aika häkellyttävältä. Kun sitten kolmas raita ”I Don’t Wanna See You Like This” on jälleen tyyliltään erilaista, alkaa olla selvää, että ennakko-odotukset kannattaa heittää nurkkaan.

My love
Love is the everchanging spectrum of a lie,
A lie to hide behind when nothings right
You take form with ink and blood
Can’t you see I’m good

”The Everchanging Spectrum of A Lie”, san. Ritzy Bryan & Rhydian Davies

Kun hittibiisi ”Austere” viimeinkin kuullaan albumin neljäntenä raitana, se kuulostaa itseasiassa hiukan tavalliselta ja valjulta. Selkein yhdistävä tekijä kappaleiden välillä kitaristi-laulaja Ritzy Bryanin persoonallinen ja sopivasti naiivin tyttömäinen lauluääni. Kaikki kappaleet on kreditoitu Bryanin ja basisti Rhydian Daviesin nimiin, mutta sanoittajaa ei albumin tiedoissa ole eritelty. Lyyrisessä tyylissä on kuitenkin jotakin sen verran epämaskuliinista, että niiden voisi olettaa olevan Bryanin käsialaa. Ainakaan yhdessäkään tekstissä ei turhaan isotella, vaan sävy on veijarimainen ja oikukas.

Kaikki The Big Roarin kappaleet eivät ole napakymppejä, mutta esimerkiksi ”A Heavy Abacus” ja ”Llaw=Wall” ovat todella mieleenpainuvia. Yhtyeen Conan O’Brienin talkshowssa esittämä ”Whirring” on yksi albumin huippuhetkiä. Biisi alkaa indie-poppina, mutta muuttuu punkimmaksi ja loppupuolella kuullaan jopa tuplabasareita.

This much delight
Fills columns to new heights
All these things about me you never can tell
Colours run prime
Paint a picture so bright
All these things about me you never can tell
You make me sleep so badly invisible friend

”Whirring”, san. Ritzy Bryan & Rhydian Davies

The Joy Formidable luottaa tavanomaista vähemmän kertosäkeisiin, ja monet yhtyeen kappaleista muuttavat muotoaan jossakin vaiheessa. Myös kiinnostavia tahdituksia ja riffejä löytyy riittävästi. Mainittakoon myös, että albumin kansikuvitus on poikkeuksellisen tyylikäs.

The Big Roar ei ole millään muotoa täydellinen albumi, mutta se on miellyttävää, monisävyistä ja energistä rock-musiikkia. Aika näyttää tuleeko nouseeko The Joy Formidable yhdeksi suurista trio-yhtyeistä, mutta ainakin tällä hetkellä kolmikolla tuntuu olevan homma tiukasti hanskassa.