WOE-näytelmässä kerrotaan muun muassa aivojen kehityksestä. (Kuva: Christopher Hewitt)

(Hollanti, 2013)

Sarja: Tampereen teatterikesä.

Edit Kaldorin esitelmöivä WOE on omaperäinen, mutta valitettavan köykäinen katsaus traumaattiseen lapsuuteen. Esityksessä kolme nuorta (Tirza Gevers, Kobbe Koopman ja David de Lange) puhuttelevat yleisöä suoraan, kertoen kierrellen tuntemansa lapsen yksinäisestä lapsuudesta, pahoinpitelystä ja pelosta.

Esityksessä on kekseliäitä keinoja, kuten audiovisuaalisen sisällön näyttäminen dataprojektoriin kytketyltä iPhonelta, mutta valitettavasti itse tarinasta puuttuu rikkautta ja sisältöä. Melkein koko tarina avautuu ”Do you remember” ja ”Can you imagine” -alkuisten kysymyslauseiden kautta, mikä on aluksi hyvä tehokeino, mutta muuttuu pian väsyneeksi. Nuoret esiintyjät ovat luontevia ja persoonallisia, mutta se ei yksin jaksa kannatella esitystä.

Loppukaneetti on tosin oivallinen: Esiintyjät vain lopettavat, eivätkä palaa ottamaan vastaan aplodeja. Se on kuin toteamus: Tämä ei ole näytelmä.