Mestari

Kuva: Tapio Vanhatalo.

Ilkka Forssin ja Taneli Mäkelän esittämät kirjailijat ajautuvat heti konfliktiin. (Kuva: Tapio Vanhatalo.)

(Helsingin kaupunginteatteri, 2015)

Kari Heiskasen ohjaama Mestari on älykäs ja hauska dialoginäytelmä sukupolvien ja taiteellisten egojen törmäämisestä.

Itävaltalaisen Daniel Kehlmannin Mestari on terävä näytelmä, joka onnistuu olemaan samanaikaisesti vakava sekä hauska. Vain puolitoistatuntisen, napakan esityksen keskiössä on kaksi kirjailijaa, joiden itsetunnot ja egot joutuvat koetukselle kahden päivän aikana.

Taneli Mäkelän esittämä Benjamin Rubin on männävuosien juhlittu näytelmäkirjailija, joka ei ole Pitkä tie -nimisen klassikkonsa jälkeen onnistunut kirjoittamaan yhtäkään menestynyttä näytelmää. Hänet on värvätty mukaan mentoriohjelmaan, jossa hänen on viikon ajan määrä editoida nuoren teatterilupauksen, Martin Wegnerin (Ilkka Forss) uutta käsikirjoitusta syrjäisellä huvilalla. Mukana matkalla ovat myös Martinin vaimo Gina (Sanna-June Hyde), sekä mentoriohjelman vastuuhenkilö Erwin Wangenroth (Jouko Klemettilä).

Mestarin vahvuus on hahmoissa ja heidän välisissään jännitteissä. Benjamin Rubin on kärttyinen vanha kirjailija, joka on kiinnostuneempi omasta itsestään, viskeistä ja naisista kuin mentoroinnista. Martin Wegner puolestaan on esikoisnäytelmänsä kiittävistä arvioista humaltunut, ylitsevuotavan itsevarma nuori mies, jolle oma ura on kaikkein tärkeintä. Kun Rubin sitten heti kättelyssä lyttääkin Wegnerin käsikirjoituksen täysin, syntyy ratkaisematon konflikti, johon imeytyvät mukaan myös Gina ja Erwin.

Konkarikirjailijaa (Taneli Mäkelä) kiinnostaa enemmän nuoren kirjailijan vaimo (Sanna-June Hyde) kuin tämän auttaminen. (Kuva: Tapio Vanhatalo)

Konkarikirjailijaa (Taneli Mäkelä) kiinnostaa enemmän nuoren kirjailijan vaimo (Sanna-June Hyde) kuin tämän auttaminen. (Kuva: Tapio Vanhatalo)

Kehlmannin teksti on erittäin hallittua, ja näytelmällä on vahva tarinallinen jännite. Vaikka esitys on myös hauska, se ei kuitenkaan ratsasta pinnallisilla kirjailijakliseillä. Vaikka Rubin sekä Wegner ovat omilla tavoillaan stereotyyppisia hahmoja, on läsnä riipaisevan todellisia kysymyksiä: Onko kirjailijan itsetunto täysin riippuvainen palautteista? Kuinka paljon tarvitsemme läsnäolijoiden hyväksyntää? Miksi ylipäätään kannattaisi kirjoittaa?

Mestari elää näyttelijöiden suorituksista, jotka ovatkin huippuluokkaa. Keskeisimmissä rooleissa Taneli Mäkelä ja Ilkka Forss varastavat tietysti shown, mutta ei muidenkaan näyttelijätyössä ole sijaa moitteille. Mäkelä tasapainoilee Rubinin roolissa herkullisesti vanhan höppänän ja elämänkolhiman taiteilijan välillä. Välillä hahmoa ei voi ottaa vakavasti, toisinaan hän taas onkin kuoleman vakava. (Roolisuoritus poikkeaa ilahduttavasti Mäkelän tuoreesta Breaking the Waves -roolista, joka sekin oli kyllä voimakas.)

Kari Heiskasen ohjaus on lavatoteutusta myöten perinteistä ja vielä hillitympää kuin vuosi sitten Einsteinin rikos -näytelmässä(2014). Se antaa kuitenkin tarinalle ja hahmoille tilaa kehittyä, ja sopiikin siksi Mestariin täydellisesti. Tämä ei ole tarina, joka kaipaisi Heiskasen Hamletin (2012) kaltaista irrottelua, vaan vaatimattomat puitteet, joissa kukoistaa. Katariina Kirjavaisen lavastus jäljittelee realistisesti tarinan tapahtumapaikkaa, eikä näytelmän muuta kaipaakaan.

Mestari on tiivis kokonaisuus ja pieni helmi, joka viihdyttää olematta yksinkertainen ja herättää ajatuksia olematta raskas. Oli surullista huomata, että ensi-illassa katsomossa oli tyhjiä penkkejä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s