Kattona tähtitaivas

Marika Parkkomäki syöpää sairastavana äitinä ja Iida Kuningas hänen tyttärenään. (Kuva: Stefan Bremer)

Marika Parkkomäki syöpää sairastavana äitinä ja Iida Kuningas hänen tyttärensä roolissa. (Kuva: Stefan Bremer)

(Helsingin kaupunginteatteri, 2014)

Sarja: Tampereen teatterikesä.

13-vuotias Jenna tasapainoilee äidin sairauden ja nuoruuden kasvukipujen välillä Johanna Thydellin nuortenkirjan näyttämösovituksessa.

Kattona tähtitaivas on realistinen, mutta hauskakin kertomus yläasteen juuri aloittaneesta Jennasta (Iida Kuningas), jonka äiti (Marika Parkkomäki) sairastaa rintasyöpää. Murrosikäisellä tytöllä olisi elämässään paljon haasteita ilmankin äidin sairautta, mutta tavallista 13-vuotiaan elämää varjostaa jatkuvasti äidin heikkenevä terveys.

Aivan näytelmän alussa Jenna lukeekin runon, joka on kuin uhmakas julistus: ”Jos sinä äiti kuolet, minä tapan itseni.”

Vaikka aihe on synkkä, ei Kattona tähtitaivas äidy turhan raskaaksi. Se on helposti lähestyttävä, olematta kuitenkaan falski tai pinnallinen. Vakavatkin kohtaukset tuntuvat aidommilta, kun näytelmä sisältää niiden ohella runsaasti huumoria.

Näyttelijät taipuvat teini-ikäisiin rooleihinsa ihailtavan helposti. Keskiössä on tietenkin Iida Kuningas, joka on erinomaisen uskottava, mutta myös Jennan luokkatovereita esittävät Lidia Bäck, Jessica Grabowsky ja Hanna Raiskinmäki tavoittavat luontevasti yläastelaisen mielenmaiseman ja käyttäytymisen. Jennan isovanhempia näyttelevät Jan-Christian Söderholm ja Leena Uotila ovat toki ammattitaitoisia, ja kaikki sivuosanäyttelijät taipuvat myös useampiin rooleihin.

Näytelmästä on hankala keksiä pahaa sanottavaa, vaikka se onkin todella perinteinen. Lavastusta myöten on haettu realistista, perinteistä ilmaisua, mikä onkin oikeastaan tervetullutta vaihtelua. Siinä missä moni näytelmä luottaa minimalismiin ja vähäiseen lavastukseen, on Kaisa Rasilan lavastus runsasta ja todenmukaista. Väliajalla koulun nurmikolle ilmestyy jopa kuihtuneita lehtiä ja seinustoilla kasvaneet voikukat katoavat.

Vaikka kaikki kohtaukset, olivatpa sisällä tai ulkona, näytellään tietysti samassa lavasteessa, auttaa realistinen miljöö tekemään kokonaisuudesta entistä uskottavamman. Koulukohtauksissa syttyvät kolkot loisteputkivalot tuovat aidon laitoskoulufiiliksen.

Kattona tähtitaivas –näytelmää ei tunnista saman ohjaajan tekemäksi kuin myöhemmin ensi-iltansa saanut Jotain toista (Q-teatteri, 2015). Siinä missä Jotain toista on fragmentaarinen, kokeellinen ja metafiktiivinen, on Kattona tähtitaivas hyvin suoraviivainen, selkeä ja perinteinen. Se ei sisällä erityisiä irtiottoja, mutta se ei kenties sopisikaan tyyliin. Yhdessä näytelmät osoittavat, että Milja Sarkolalla on kapasiteettia monipuoliseen ilmaisuun. Lisäksi näytelmien vertailu osoittaa myös, kuinka erilaisiin rooleihin molempia tähdittävä Iida Kuningas pystyy muuntautumaan.

Lopulta ainoa häiritsevä asia ovat näytelmän kappaleet, joiden sanoitukset ovat Paula Vesalan kääntämiä. Useassa kohtauksessa toistettu biisi toimii oikeastaan lähinnä geneerisenä pop-kappaleena. Sen teksti ei kommunikoi suoraan näytelmän tapahtumien kanssa, eikä oikeastaan jää edes mieleen. Biisien läsnäolo teoksessa ihmetetyttää, vaikka näyttelijöiden itsensä soittama musiikki onkin sinänsä toimiva elementti, ja se auttaa luomaan mukavan indie-leffamaisen tunnelman.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s