Tagged: 2013
Oldboy
Spike Leen uusintaversio Park Chan-wookin läpimurtoelokuvasta on parempi kuin aasialaiselokuvien jenkkiversiot yleensä, mutta siltikin se nousee omille siivilleen vain hetkellisesti.
Almost Friends
Myös nimillä Almost Christmas ja All Is Bright liikkuva draamakomedia on sympaattinen ja pienieleinen elokuva, joka toimii täysin näyttelijöidensä varassa.
Kill Your Darlings
Kill Your Darlings on kertomus beat-sukupolven varhaisajoilta, kun tuleva runoilija Allen Ginsberg kohtasi 1940-luvun alussa sekä William S. Burroughsin että Jack Kerouacin. Voimakas draamaelokuva kuvaa hienosti aikaa ennen Ginsbergin ihastuksen, eksentrisen Lucien Carrin suorittamaa veritekoa.
In a World…
Childrens Hospitalista tunnettu Lake Bell käsikirjoitti ja ohjasi itse tähdittämänsä elokuvan, joka löytää huumorinsa paitsi leffatrailereista, myös naisiin kohdistuvista ennakkoluuloista.
And the Mudship Sails Away
Sarja: Helsinki Cine Aasia 2014.
Hirobumi Watanaben esikoisohjaus on mikrobudjetilla tehty indie-elokuva, joka kuvaa paitsi aikuistumisen vaikeutta, myös sukupolvensa tuntoja vuoden 2011 tuhoisan maanjäristyksen ja Fukushima-onnettomuuden jälkimainingeissa. Elokuvan nimi on tai on olematta viittaus Federico Fellinin And the Ship Sails On -elokuvaan vuodelta 1983.
Library Wars
(Toshokan Sensō, Japani 2013)
Sarja: Helsinki Cine Aasia 2014.
Library Wars on menevä action-pläjäys, joka seikkailee satiirin, sotaelokuvan, romanttisen komedian ja draaman välillä.





