Tagged: perhe

Lyhyesti: Onnellisuuden tasavalta

Kristo Salminen, Markku Maalismaa, Milka Ahlroth, Cécile Orblin, Hannu-Pekka Björkman, Terhi Panula, Alina Tomnikov ja Marja Salo kertovat "Vapaudesta kirjoittaa oman elämän käsikirjoitus". (Kuva: Tuomo Manninen)

Kristo Salminen, Markku Maalismaa, Milka Ahlroth, Cécile Orblin, Hannu-Pekka Björkman, Terhi Panula, Alina Tomnikov ja Marja Salo kertovat ”Vapaudesta kirjoittaa oman elämän käsikirjoitus”. (Kuva: Tuomo Manninen)

(Kansallisteatteri, 2016)

Martin Crimpin absurdin surrealistinen aikalaiskuvaus jättää tulkinnan katsojan tehtäväksi, eikä valmiita vastauksia jakele. Kokemus on samaan aikaan sekä palkitseva että uuvuttava.

Lue loppuun

Tavallisuuden aave

He ovat ihan tavallinen perhe. (Kuva: Pate Pesonius)

Elina Knihtilä, Pyry Nikkilä, Antti Heikkinen ja Ylermi Rajamaa ovat ihan tavallinen perhe. (Kuva: Pate Pesonius)

(Q-teatteri, 2016)

Saara Turusen Tavallisuuden aave ruotii armottoman satiirisesti suomalaista mielenmaisemaa. Eleettömät henkilöhahmot tavoitelevat tavallisuutta, ja joukosta erottuminen on korkeintaan salainen haave, pikemminkin uhka.

Lue loppuun

Lyhyesti: Brooklyn

Brooklyn(Iso-Britannia, Irlanti, Kanada, 2015)

John Crowleyn ohjaama Brooklyn on 1950-luvun alkuun sijoittuva kertomus irlantilaisesta Eilis Laceysta (Saoirse Ronan), joka lähtee työn perässä New Yorkiin. Pienestä maalaiskylästä kaukaiseen suurkaupunkiin matkaava Lacey kohtaa toisen maailman, josta alkaa jo löytyä jalansijaa kun menneisyys alkaakin houkutella häntä palaamaan.

Brooklyn on toimiva, joskin tasapaksu historiallinen draama, joka keskittyy liiaksi päähenkilön romanttisiin suhteisiin. Elokuvan suurin ongelma on se, ettei se juurikaan erotu massasta. Amerikkaan saapuvista maahanmuuttajista on kerrottu paljon mielenkiintoisempia ja omaperäisempiä tarinoita, mutta kevyen draamaelokuvan ystäviä lopputulos varmasti miellyttää. Saoirse Ronanin roolisuoritus kannattelee elokuvaa, joka kaipaisi jotakin lisää tehdäkseen todella vaikutuksen.

Lyhyesti: October November

October November(Oktober November, Itävalta 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Götz Spielmannin perhedraama kuvaa kahden toisistaan etääntyneen siskoksen, Sonjan (Nora von Waldstatten) ja Verenan (Ursula Strauss) suhdetta, joka joutuu koetukselle isän sydänvaivojen pahentuessa. Menestynyt elokuvanäyttelijä Sonja palaa kotikyläänsä, jossa Verena yhä asuu isän vanhassa majatalossa. Sonja kärsii masennuksesta ja Verenalla puolestaan on salasuhde kylän lääkärin (Sebastian Koch) kanssa.

Tarina ei ole kovin omaperäinen, mutta October November on tyylikkäästi kuvattu, ja etenkin henkilöiden persoonallisuuksia kuvastava mise-en-scène on todella hieno yksityiskohta: Sonjan kaupunkimiljöö on kolea, tyhjä ja steriili, Verenan kotimaisemat puolestaan vanhanaikaisia, lämpimiä ja hämäriä. Isän tilan heikkenemistä elokuvan loppupuolella venytetään aivan tarpeettomasti, mutta muutoin kyseessä on tasapainoinen, hienosti näytelty ja toteutettu sisarusdraama.

 

Lyhyesti: Miss Violence

Miss Violence(Kreikka, 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Kreikkalaisohjaaja Aléksandros Avranásin toinen kokopitkä elokuva on kammottava kuvaus todellisesta perhehelvetistä, jolle kalpenevat useimmat karmeat perhetarinat. Elokuva avautuu 11-vuotiaan Angelikin hypätessä parvekkeelta syntymäpäivänään. Lapsen väkivaltainen kuolema sysää perheen arkirutiinin raiteiltaan, jopa kylmähermoisen isän (roolistaan Venetsiassa palkinnon pokannut Themis Panou),  mutta mitä julkisivun takaa paljastuukaan?

Miss Violencen suurin voimavara on kerronta, joka avaa perhekuvion taustoja katsojalle vähittäin ja vähäeleisesti. Tämä vain korostaa tarinan inhottavuutta ja ahdistavuutta, mutta kerronnan tyyli pysyy loppuun asti hillittynä, miltein välinpitämättömänä. Elokuvaa on verrattu Michael Haneken tuotoksiin, eikä syyttä, mutta mieleen tulee myös viiden vuoden takainen, niin ikään kreikkalainen Dogtooth (2009). Jälkimmäinen oli kuitenkin mielikuvituksellisempi ja jopa mustan huumorin maustama, siinä missä Miss Violence on läpeensä vakava ja todellinen koettelemus katsojalle. Elokuva on myös teknisesti erittäin laadukas, mutta sen tarinan kamaluus saa helposti kysymään, miksi Miss Violence on ylipäätään  tehty.