(Japani 2013)

Sarja: Helsinki Cine Aasia 2014.

Hirobumi Watanaben esikoisohjaus on mikrobudjetilla tehty indie-elokuva, joka kuvaa paitsi aikuistumisen vaikeutta, myös sukupolvensa tuntoja vuoden 2011 tuhoisan maanjäristyksen ja Fukushima-onnettomuuden jälkimainingeissa. Elokuvan nimi on tai on olematta viittaus Federico Fellinin And the Ship Sails On -elokuvaan vuodelta 1983.

And the Mudship Sails Away sijoittuu pikkukylään, joka ei tarjoa huikeita mahdollisuuksia nuorille. Takashi Miiken elokuvista tuttu Kiyohiko Shibukawa esittää laiskottelevaa Takashia, joka ei paljon muuta vaivaudu tekemään kuin torkkumaan television ääressä isoäitinsä (Misao Hirayama) seurassa. Päivänsä Takashi viettää pelihallissa ja töitä hän etsii juuri sen verran, että työttömyyskorvaus juoksee.

Elämänjärjestyksen sotkee kuitenkin Takashin edesmenneen isän salatun tyttären Yukan (Ayasa Takahashi) vierailu, josta elokuva oikeastaan alkaakin. Toisin kuin voisi olettaa, ei Takashi ole kovin kiinnostunut edes uudesta siskostaan, mikä saakin sisukkaan lukiotytön lopulta haukkumaan isoveljeään fossiiliksi ja luuseriksi.

Watanaben esikoisohjaus on sukua yhdysvaltalaisille indie-komedioille, kuten Kevin Smithin Clerksille (1994) ja Richard Linklaterin Slackerille (1991) mustavalkoista kuvausta myöten. Parhaimmillaan elokuva on juuri esimerkiksi Takashin ja ystävänsä Shohein (Kaoru Iida) välisissä dialogeissa, joiden triviaalisuus ja turhautuneisuus muistuttaa kovasti Smithin kirjoitustyyliä (parhaimmillaan).

Elokuva tavoittaa kuitenkin myös vakavampia sävyjä: Houkutelevin keino tienata rahaa näyttää olevan huumeiden salakuljetus Etelä-Aasiasta, ja lähialueen yli-innokas vaaliehdokas saa yleensä hillityn Takashin räjähtämään täysin, missä lopulta näkyy myös hänen tyytymättömyytensä elämään. Ohimennen vilkaistaan värillistä kuvaa Fukushima-mielenosoituksista ja onnettomuuden uhreille kerjätään myös tukia ovelta ovelle. Tällä tapaa And the Mudship Sails Away koskettelee samoja aiheita, kuin Sion Sonon Land of Hope (2012).

Indie-komedian lopulla piilee lisäksi melkoinen yllätys: Viimeisessä otsikoidussa osassa (”Mud Ship”) elokuva sukeltaa surrealismiin syvyyksiin, mikä on lievässä kömpelyydessäänkin hykerryttävää ja jakaa varmasti yleisön mielipiteitä jyrkästi. Tämän ja yhteiskunnallisten juonteidensa ansiosta And the Mudship Sails Away nousee pelkästään hauskuuttavaa komediaa suuremmaksi. Ei se toki täydellinen ole, mutta se viihdyttää ja herättää kysymyksiä sopivassa suhteessa, mikä on osoitus esikoisohjaajan yllättävistä kyvyistä.