Almost Friends

Almost Friends(Yhdysvallat, 2013)

Myös nimillä Almost Christmas ja All Is Bright liikkuva draamakomedia on sympaattinen ja pienieleinen elokuva, joka toimii täysin näyttelijöidensä varassa.

Melko tuntemattomien ohjaaja Phil Morrisonin ja käsikirjoittaja Melissa James Gibsonin tekemä Almost Friends on mustansävyinen komedia epäonnisesta pikkurikollisesta Dennisistä (Paul Giamatti), joka vankilasta päästyään saa tietää, että vaimo Therese (Amy Landecker) onkin kertonut tyttärelle Dennisin kuolleen. Samalla selviää, että vaimo on alkanut seurustella Dennisin entisen rikoskumppanin Renén (Paul Rudd) kanssa.

Koska luvallisia töitä ei ole tarjolla, Dennis tunkee väkisin Renén mukaan joulukuusikeikalle New Yorkiin. Hommana on myydä kotoa Kanadasta ostettuja joulukuusia Yhdysvaltain puolella, mutta tehtävä osoittautuu Renén surkealla myyntipaikalla enemmän kuin haastavaksi. Kun kaikki on surkeimmillaan, hyväntahtoinen venäläinen taloudenhoitaja (Sally Hawkins) tarjoaa Dennisille auttavan kätensä.

Valtaosa elokuvasta perustuu Paul Giamattin ja Paul Ruddin hyvään yhteispeliin ja rosoiseen kemiaan. Giamatti esittää surkimusta Sidewaysista (2004) tutulla varmuudella, tosin aggressiivisempana, kun taas Rudd on oma sympaattinen itsensä vähän hölmönä ja hyväuskoisena Renénä. Kaksikon reaktiot milloin mihinkin vastoinkäymiseen synnyttävät komedian, jonka mustuus juontuu lohduttomista tulevaisuudennäkymistä ja realistisesta urbaanista miljööstä.

Mikään mestariteos Almost Friends ei tietenkään ole, mutta pienenä draamakomediana se on oikein viihdyttävä paketti, vaikka loppuratkaisua voikin pitää ärsyttävänä. Erityismaininnan ansaitsee myös muun muassa Before Midnightin (2013) säveltäjänä toimineen Graham Reynolds joululaulujen jazz-sovituksista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s