Lyhyesti: Of Horses and Men

Of Horses and Men(Islanti, 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Ei ole mikään ihme, että Of Horses and Meniä on luonnehdittu festivaalihitiksi. Islantilainen episodielokuva on samaan aikaan kevytmielinen ja hauska, sekä visuaalisesti omaperäinen. Benedikt Erlingssonin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva sijoittuu pieneen islantilaiskylään ja kertoo joukon tarinoita, joihin kaikkiin liittyy ihmisen ja hevosen suhde.

Yksityiskohtia kertomuksista ei oikein voi paljastaa pilaamatta elokuvan parhaita vitsejä ja yllätyksiä, mutta sanottakoon, että sävy pysyy köykäisenä, vaikka joku tarinassa pääsisikin hengestään. Tarinoiden ohella elokuvasta jäävät parhaiten mieleen Islannin koruttoman kauniit maisemat ja hevoskulttuuri, josta Erlingssonin elokuva ammentaa sisältönsä. Tarinoiden väliset transitiot nivovat yhteen hevosteemaa kauniilla visuaalisella kielellä.

Elokuva esitetään syksyllä 2014 myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

The Congress

The Congress(Ranska & Israel, 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Ikään kuin Snowpiercer (2013) ei olisi tarjoillut tarpeeksi loistavaa scifiä yhdelle vuodelle, saamme nauttia vielä Ari Folmanin erinomaisesta The Congressista. Stanisław Lemin romaaniin etäisesti perustuva elokuva haastaa katsojansa älylliselle ja tunteelliselle matkalle, jossa todellisuuden tasot sekoittuvat ja tulevaisuus näyttää hyvin epävakaalta.

Lue loppuun →

Lyhyesti: Miss Violence

Miss Violence(Kreikka, 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Kreikkalaisohjaaja Aléksandros Avranásin toinen kokopitkä elokuva on kammottava kuvaus todellisesta perhehelvetistä, jolle kalpenevat useimmat karmeat perhetarinat. Elokuva avautuu 11-vuotiaan Angelikin hypätessä parvekkeelta syntymäpäivänään. Lapsen väkivaltainen kuolema sysää perheen arkirutiinin raiteiltaan, jopa kylmähermoisen isän (roolistaan Venetsiassa palkinnon pokannut Themis Panou),  mutta mitä julkisivun takaa paljastuukaan?

Miss Violencen suurin voimavara on kerronta, joka avaa perhekuvion taustoja katsojalle vähittäin ja vähäeleisesti. Tämä vain korostaa tarinan inhottavuutta ja ahdistavuutta, mutta kerronnan tyyli pysyy loppuun asti hillittynä, miltein välinpitämättömänä. Elokuvaa on verrattu Michael Haneken tuotoksiin, eikä syyttä, mutta mieleen tulee myös viiden vuoden takainen, niin ikään kreikkalainen Dogtooth (2009). Jälkimmäinen oli kuitenkin mielikuvituksellisempi ja jopa mustan huumorin maustama, siinä missä Miss Violence on läpeensä vakava ja todellinen koettelemus katsojalle. Elokuva on myös teknisesti erittäin laadukas, mutta sen tarinan kamaluus saa helposti kysymään, miksi Miss Violence on ylipäätään  tehty.

White God

White God(Unkari, 2014)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Cannesissa Un Certain Regard -palkinnon napannut White God on viime vuosien mieleenpainuvimpia elokuvia, joka yllättää, liikuttaa ja järkyttää jokaista tuntevaa ihmistä. Saa olla onnellinen, jos näkee vuodessa yhdenkin näin hyvän elokuvan.

Lue loppuun →