White God

White God(Unkari, 2014)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Cannesissa Un Certain Regard -palkinnon napannut White God on viime vuosien mieleenpainuvimpia elokuvia, joka yllättää, liikuttaa ja järkyttää jokaista tuntevaa ihmistä. Saa olla onnellinen, jos näkee vuodessa yhdenkin näin hyvän elokuvan.

White God avautuu unenomaisella jaksolla, jossa nuori tyttö pakenee polkupyörällä satapäistä koiralaumaa keskellä autiota kaupunkia. Sitten otetaan pakkia ja varsinainen tarina alkaa: Samainen tyttö on Lili (Zsófia Psotta), joka joutuu äitinsä työmatkan ajaksi asumaan etääntyneen isänsä Dánielin (Sándor Zsótér) luokse.

Pian käy kuitenkin ilmi, että enemmän kuin Lilistä, White God on kertomus hänen koirastaan Hagenista. Dániel ei suvaitse eläimiä talossaan ja tuore lakikin määrää, että sekarotuiset koirat pitää ilmoittaa viranomaisille ja niistä pitää maksaa korvauksia. Pian Hagen joutuu kadulle, jossa alkaa uusi vaarallinen elämä. Katupiskit lymyilevät harmaan betonikaupungin kujilla ja jättömailla, jossa vaarana ovat niin rankkurit kuin koiratappeluiden järjestäjät.

White God seuraa rinnakkain esiteini-ikäisen Lilin sekä hylätyn Hagenin omilla tavoillaan traagisia kohtaloita, jotka johtavat samaan kliimaksiin. Kun Hagenia on tarpeeksi piesty ja koiria kohdeltu tarpeeksi kaltoin, nousee kapina. Loppuelokuvan anarkia tuo mieleen zombie-elokuvien kaaoksen, jonka keskellä Lili etsii Hagenia luottaen yhä koiran tunnistavan ainoan ystävänsä.

White God on elokuva ihmisen ja luonnon, vielä tarkemmin ihmisen ja eläimen suhteesta. Dánielin työpaikalla lehmiä teurastetaan ja alamaailmassa koirat usutetaan taistelemaan hengestään vedonlyönnin nimissä. Harmaassa kaupunkimiljöössä luonto elää vain pienillä hylätyillä alueilla, joilla kulkukoirat yrittävät parhaansa mukaan selviytyä. White God kuitenkin vain kuvailee maailmaansa ja jättää eettiset johtopäätökset katsojille.

Ohjaaja Kornél Mundruczó vastasi viime vuoden Tampereen teatterikesässä järkyttäneestä Disgracesta, mutta tällä kertaa verta käytetään säästeliäämmin, eikä elokuva visuaalisesti ole kovinkaan raaka. Henkisesti se sen sijaan on koetteleva, etenkin jos katsoja on yhtään eläinrakkaampi. (Näytelmän nähneet voivat muuten bongata elokuvasta monia tuttuja näyttelijöitä Lilin isästä lähtien. On lisäksi kiinnostavaa, että koirat olivat vahvasti läsnä myös Disgracessa.)

Koska eläimet ovat elokuvassa niin keskeisessä roolissa, tulee nostaa esiin koirien huikea ”näyttelijätyö”. Hagen on samaistuttava henkilöhahmo siinä missä kuka tahansa ihminen ja hänen tarinaansa seuraa henkeään pidättäen, vaikkei sanaakaan lausuta.  Mundruczó ei käytä kertojaa, eikä väännä asioita rautalangasta, vaan luottaa yleisöönsä. Osa White Godin nerokkuudesta piilee juuri siinä, kuinka eläimiä käytetään henkilöhahmoina ilman, että elokuvasta tulee juustoista Disney-fantasiaa. Tämä on vakavaa draamaa, pääosassa nyt vain sattuvat olemaan koirat.

White Godista on hankala keksiä negatiivista sanomaa. Loppukliimaksiin siirrytään tosin melko myöhään elokuvassa, joten on hieman harmi, että koirien kapina on jo julisteessa ja muussa julkisuudessa paljastettu. Elokuva olisi ehkä vielä vaikuttavampi, jos siitä ei tietäisi ennalta mitään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s