Rosencrantz ja Gyldenstern ovat kuolleet
(Legioonateatteri, 2013)
Sarja: Tampereen teatterikesä.
Tom Stoppardin absurdi näytelmäklassikko sai Legionaateatterin käsittelyssä osuvasti undergroundin tulkinnan, joka irvailee hyväntahtoisesti William Shakespearen klassikolle.
Muun muassa Shakespeare in Love -elokuvasta (1999) Oscarin pokanneen Tom Stoppardin jo vuonna 1966 ensi-iltansa saanut Rosencrantz ja Gyldenstern ovat kuolleet (Rosencrantz and Guildenstern Are Dead) on absurdin teatterin klassikko, jossa Shakespearen Hamlet esitetään kahden sivuhahmon perspektiivistä. Syvästi metafiktiivinen näytelmä kuvaa Rosencrantzin ja Gyldensternin tyhjänpäiväistä olemassaoloa Hamletin tapahtumien ulkopuolella ja löytää huumorinsa teatterillisen ilmaisun ja eksistentialistisen filosofian pyörteistä.
On selvää, ettei Stoppardin dialogipainotteisesta teoksesta ole helppo tehdä vauhdikasta ja viihdyttävää, mutta pieni Legioonateatteri onnistuu tässä Antti Makkosen ohjauksessa hervottoman hyvin. Tampereen Teatterikesän Off Tampere -sarjassa esitys nostettiin festivaalin kansainvälisen ohjelmiston joukkoon, mutta yllättävän hyvin se piti pintansa suurten produktioiden rinnalla.
Joni Seppälä (Rosencrantz) ja Paula Toivonen (Gyldenstern) pitävät rönsyilevän kokonaisuuden koossa hienoilla suorituksillaan pääosakaksikon rooleissa. Samuel Beckettin Godot-näytelmän (1953) Vladimiriin ja Estragoniin helposti vertautuva kaksikko kamppailee päämäärättömän olemassaolonsa kanssa: Seppälän Rosencrantz on kaksikosta tunteikkaampi siinä missä Toivosen Gyldenstern on taipuvainen pitkiin päättelyketjuihin, jotka eivät aina tunnu johtavan oikein mihinkään.

Rosencrantzilla (Joni Seppälä) ei ole onnea kolikonheitossa, mutta milloinkohan hän itse sen tajuaa? (Kuva: Lasse Poser)
Käsikirjoituksessa ei ole otettu paljonkaan vapauksia, vaikka aivan näytelmän viimeinen katkelma onkin tuotannossa leikattu. Sepä ei juuri haittaa, sillä lopetus on tällaisenaan jopa dramaattisempi.
Legioonateatterin oma tulkinta nousee esiin parhaiten Hamletista suoraan lainattujen kohtausten kohdalla, joissa hahmot on kärjistetty äärimmilleen ja repliikit ylinäytelty voimakkaasti. Antti Salmisen esittämä Hamlet on suorastaan goottimaisissa meikeissään kuin masentunut teini-ikäinen, vallankaappauksen tehnyt Claudius puolestaan patsastelee kaikkialla valtava penis haaroillaan törröttäen ja Poloniuksesta on tehty kyttyräselkäinen, irvistelevä kääpiö.
Myös Hamletista tutun näytelmäseurueen pantomiimimaisista reaktioista saadaan paljon huumoria aikaan, ja keskushahmojen lisäksi Ville Pakarainen tekee persoonallisen suorituksen seurueen johtajana, jossa on jo käsikirjoituksenkin puolesta paljon ytyä. Jonna Vilenin puvustus ja Viljami Wagerin lavastus ovat yksinkertaisuudessaan todella toimivia, etenkin näytelmän epäilemättä vaatimattoman budjetin huomioiden.
Pieni produktio sopiikin oikeastaan Rosencrantz ja Gyldenstern ovat kuolleet -näytelmään paremmin kuin suurelle näyttämölle tunnettujen näyttelijöiden tukemana tehty tuotanto. Äkkiväärä näytelmä on alunperinkin vähän ”punk”, joten miksei samaa undergroundia ja vallankumouksellisuutta korostettaisi myös tuotannossa. Kaiken kaikkiaan häkellyttävän hyvä produktio, joka jaksaa naurattaa alusta loppuun (vaikka loppupuoli hieman vakavampi onkin).
Lue myös:
Hamlet (Helsingin Kaupunginteatteri, 2012)
Godota odottaessa (Kansallisteatteri, 2011)
Huomenna hän tulee (Lahden kaupunginteatteri, 2009)