Huomenna hän tulee

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä 5.2.2009.)
Kuva: Reginald Gray, Samuel Beckettin muotokuva 1961 (Wikimedia Commons)

Lahden kaupunginteatteri, ensi-ilta 14.10.2009
Ohjaus: Samuli Reunanen

Huomenna hän tulee on varmasti yksi 1900-luvun teatterin analysoiduimpia ja eniten käsiteltyjä näytelmiä. Samuel Beckettin (1906-1989) abstraktissa teoksessa pohditaan syvällisiä kysymyksiä, Beckettille ominaisen lakonisen absurdismin siivittämänä. Näytelmä englanninkielinen alaotsikko on ”Tragikomedia kahdessa näytöksessä”, vaikka on ilmeistä ettei ns. suuri yleisö kenties löydä näytelmästä juuri mitään hauskaa.

Lahden Kaupunginteatterin tulkinta tästä modernista klassikosta on erittäin elinvoimainen, ja se käyttää hyväkseen nykyajan keinoja, pysyen kuitenkin uskollisena alkuperäistekstille. Näytelmän kaksi näytöstä keskittyvät kahden päähenkilön Estragonin eli ”Pogon” (Tapani Kalliomäki) ja Vladimirin eli ”Didin” (Ilkka Forss) väliseen dialogiin ja vähäiseen toimintaan – samalla kun he odottavat arvoituksellisen Godot’n saapumista. Näytelmä käsittää kaksi päivää, ja molempina päivinä paikalle sattuvat myös vanha, kummallinen mies Pozzo (Vesa Repo) ja hänen ”orjansa” Lucky (Jorma Helminen).

Sovituksessa on käytetty nerokkaasti hyväksi uutta teknologiaa: näyttämöllä on kaksi tv:tä, ja sivuseinällä yksi taulutelevisio, ja lisäksi katosta takaseinään viritetylle lavastekankaalle heijastetaan tarvittaessa sanoja ja kuvia. Televisiot viestittävät paitsi ajan ja paikan (”Tie”, ”Puu”, ”Ilta”, jne.), mutta lisäksi niille näytetään vajaan sekunnin välähdyksistä koostuvaa tv-ohjelmien sekasotkua, joista syntyy vieläpä äänenä tolkutonta kakofoniaa. Nämä tehokeinot jäävät ehkä tulkinnallisesti varsin merkillisiksi, mutta ovat joka tapauksessa vaikuttavia ja mieleenpainuvia.

Vaikka suomennoksessa miehen nimi onkin ohitettu, on Godot’n odottaminen näytelmän keskeisin teema. Kuka on tämä mystinen Godot, joka selvästi tunnetaan, muttei kuitenkaan tunnistettaisi kadulla, kuten Vladimir toteaa. Hän on luvannut tulla aika varmasti tänään, mutta viimeistään huomenna, mutta kumpikaan miehistä ei ole häntä tavannut. Illan tullessa Godot’n viestinviejäksi ilmoittautuva nuori poika (Otto Forss) ilmoittaa ettei Herra Godot päässytkään tänään, mutta hän saapuu varmasti huomenna.

Godot’n odottaminen on myös se mikä pitää miehet paikoillaan, ja sallii heidän kokevan kaikki näytelmän tapahtumista. Välillä epätoivo kuitenkin yllättää Vladimirin, ja moneen kertaan toistuukin sama vuoropuhelu:

VLADIMIR: Lähdetään pois.
ESTRAGON: Emme voi.
VLADIMIR: Miksi emme?
ESTRAGON: Me odotamme Godota!
VLADIMIR: Ai niin!
Nostavat hattuja.

Oikeastaan ainoa Godot’n odotuksesta syntyvä konkreettinen tapahtuma on Pozzon ja Luckyn kohtaaminen, jonka voi tosin tulkita myös näytelmän epäolennaisimmaksi osaksi. Pozzo on vanha mies, joka ainakin pitää itseään arvokkaana, ja Lucky on hänen talutushihnassa (hirttosilmukassa) pitämänsä kantojuhta ja palvelija. Lucky ei puhu koko näytelmässä – paitsi kerran, ja tästä seuraakin hirvittävä puheripuli, joka alkaa muistuttaen akateemista luentoa mutta päättyy sanapuuroksi, jota vielä komppaa kankaalle heijastetun tekstin visuaalinen sotkeutuminen.

Näyttelijätyö Kaupunginteatterin sovituksessa on täyden kympin arvoista, mutta erityisesti Tapani Kalliomäki onnistuu Estragonina niin hyvin, että yleisö nauraa tahattomasti ja sellaisissakin kohdissa joissa ei varsinaisesti ole mitään hauskaa.

Onko melko olennainen kysymys, onko Huomenna hän tulee oikeastaan komedia vaiko jotain paljon vaikeampaa? Samuel Beckettin tyyliin kuuluu käyttää metatekstillisiä elementtejä, kuten selvästi näytelmää itseään kommentoivia repliikkejä ja hiljaisuuksia jonka aikana näyttelijät ikäänkuin kuuntelevat yleisöä (vaikka he näytelmässä ovatkin odottavinaan iltaa). Tällainen ulkoistamienn ohjaa katsojaa selvästi ajattelemaan näkemäänsä ”näytelmänä”, ja metakeinojen vuoksi Beckettin proosa- ja draamatekstejäkin on luettava kuin runoa.

Mutta tuleeko Godot koskaan? Toisen päivän puolella Estragon ja Vladimir eivät enää täysin muista edellistä päivää, vaikka olivatkin samassa paikassa, samaan aikaan. Onko mahdollista että odotus vain jatkuu ja jatkuu? Melankoliaan taipuvainen Validimir ehdottaakin useaan otteeseen: ”Jospa vetäisimme itsemme hirteen?”

Ehdotusta ei panna käytäntöön, kun ei ole köyttäkään mukana. Tullaan huomenna takaisin.

Advertisements

One comment

  1. Päivitysilmoitus: Rosencrantz ja Gyldenstern ovat kuolleet | Obskuuri.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s