(Mávurinn, Islanti 2015)

Yana Rossin islantilaisteatterille ohjaama modernisointi Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä nousee oikeuksiinsa vasta väliajan jälkeen.

Sarja: Tampereen teatterikesä.

Vuonna 2015 Yana Ross vakuutti Tampereen teatterikesässä Uppsalan kaupunginteatterin kanssa toteuttamallaan tulkinnalla Vanja-enosta (1900). Nyt vuorossa on Lokki (1895), jonka Rossin ohjauksessa tulkitsee islantilainen Borgarleikhúsið-teatteri.

Lokki on joutunut selvästi kevyempään sovituskäsittelyyn kuin edeltäjänsä. Näytelmän kaksi ensimmäistä näytöstä ovat lavalla pääosin ennallaan, paitsi että tapahtumapaikka on nykypäivän Islanti ja Venäjän maaseudulla kärvistelevä yläluokka on vaihtunut Islannin maaseudulla kärvistelevään ylempään keskiluokkaan.

Puolivälissä tapahtuu kuitenkin käänne, sillä väliajan jälkeen näytelmä sukeltaa pitkään hääkohtaukseen, joka Anton Tšehovin alkuperäisessä käsikirjoituksessa ohitetaan näytösten välissä. Kun esitys ottaa etäisyyttä käsikirjoitukseen, nousee se myös vahvemmin omille siivilleen ja näyttelijätkin pääsevät näyttämään kyntensä paremmin. Esimerkiksi näyttelijä Irinan ja poikansa Konnin välistä taiteellisten egojen kamppailua kuvataan painiksi äityvällä leikitelyllä, sillä välin kun kirjailija (alkup. Trigorin) vikittelee Konnin rakastamaa Ninaa.

Lokki on hyvä tulkinta klassikkonäytelmästä, mutta väliaikoineen kolmituntisena se on melko raskas, ja sovitus voisi myös tuoda tarinaa voimakkaammin nykypäivään. Rossin sovituksessa nousevat taiteilijuuden ja taiteen tekemisen kysymykset ihmissuhdekiemuroiden edelle, mikä onkin hyvä ratkaisu, sillä Tšehov itsekin vaikuttaa käsikirjoituksen perusteella kiinnostuneemmalta juuri niistä, ja taiteentekemisen filosofia on myös näytelmän parhaiten aikaa kestänyt osa.

Näytelmän loppu jää abstraktimmaksi kuin käsikirjoituksessa, jossa kirjailijaksi noussut Trepljov yksinkertaisesti repii työnsä ja ampuu itsensä. Myös Rossin versio viittaa hänen itsemurhaansa, mutta muutoin loppuratkaisu jää enemmän ilmaan.