Vaaniva pelko ja muita kertomuksia

Vaaniva pelko ja muita kertomuksiaH. P. Lovecraft, Vaaniva pelko ja muita kertomuksia
Kootut teokset osa 3
(Jalava, 2010)

Sarja: Lovecraft-sarja.

H. P. Lovecraftin koottujen teosten kolmas osa tarjoaa sekalaisen, mutta edustavan valikoiman kulttikirjailijan tuotantoa.

H. P. Lovecraftin (1890-1937) Kootut teokset -sarjan kolmas osa Vaaniva pelko ja muita kertomuksia on epätasaisuudessaan tähän mennessä edustavin otanta kulttikirjailijan tuotannosta. Tämä ei tarkoita, että se olisi parasta mahdollista Lovecraftia, vaan sitä, että teos tarjoilee niin suoraviivaista kauhua kuin unenomaista fantasiaakin, sekä Lovecraftin tuotantoa vahvimmillaan ja heikoimmillaan.

Kokoelma sisältää peräti 23 novellia, mutta vain muutaman todellisen klassikon. Kirjailijan parhaimmistoa teoksessa edustaa muun muassa Olio kynnyksellä (The Thing on the Doorstep, 1933/1937), joka sisältää paitsi Lovecraftin tuotannolle harvinaisen keskeisen naishenkilön, myös painostavan, sivustakatsojan näkökulmasta kuvatun kertomuksen. Tarinassa Daniel Upton kertoo hänen lahjakkaan ystävänsä Edward Derbyn erikoisesta suhteesta eriskummalliseen Asenath Waiteen, jonka menneisyydessä piilee kammottava salaisuus.

Novelli on sikälikin kiinnostava, että sitä voisi lähes loppuun asti lukea kuvauksena vaikkapa skitsofreniasta tai vainoharhaisuudesta ilman mitään yliluonnollista elementtiä. Lisäksi se sisältää vahvoja kytköksiä Varjo Innsmouthin yllä -kertomukseen (The Shadow over Innsmouth, 1931/1936), mikä vahvistaa vaikutelmaa siitä, että Lovecraftin kertomukset sijoittuvan usein samaan fiktiiviseen maailmaan.

Kokoelman kiistatta tärkein tarina on yli satasivuinen Hulluuden vuorilla (At the Mountains of Madness, 1931/1936), jota voi pitää yhtenä Lovecraftin pääteoksista. Hulluuden vuorilla on eeppinen kertomus, joka yhdistelee tieteisfiktiota, yliluonnollista kauhua ja Jules Vernen (1828-1905) tyylistä seikkailukertomusta. Tarinan kertojana toimii geologi William Dyer, joka johtaa Miskatonicin yliopiston tutkimusretkikuntaa Etelämantereelle. Kaukaisella rannikolla retkikunta löytää ensin järisyttävän korkean vuoriston, jonka takaa paljastuva tasanko pitää suojissaan merkkejä ihmistä vanhemmista sivilisaatioista.

Hulluuden vuorilla on Lovecraftin tasapainoisimpia kertomuksia. Vaikka kerronta on yksityiskohdiltaan paikoin turhankin perusteellista, etenee kertomus tasaista vauhtia ja säilyttää tarinallisen jännitteensä. Pienoisromaanilla on myös kytköksiä moniin Lovecraftin muihin kertomuksiin ja se valaisee poikkeuksellisen selkeästi Cthulhu-mytologian maailmanhistoriaa.

Hulluuden vuorilla -kertomuksen käännöksessä piilee kuitenkin ongelma: Retkikunnan kohtaama muinainen rotu ”The Elder Things” on paikoin käännetty Suuriksi Muinaisiksi, mikä taas yleensä viittaa Lovecraftin luomiin muinaisjumaliin ”The Great Old Ones”.  Tarinan Muinaisia ei siis tule sekoittaa Suuriin Muinaisiin, joista yksi on itse Cthulhu. Valitettavasti Markku Sadelehdon esipuhe ei onnistu selventämään tätä erottelua.

Muutakin omituista teoksessa on, sillä hieman yllättäen kokoelma sisältää useampia kertomuksia, jotka luetaan usein osaksi Lovecraftin niin kutsuttua dreamlands tai dream -sykliä. Näitä ovat esimerkiksi Sarnathin tuho (The Doom that Came to Sarnath, 1919/1920) ja Toiset jumalat (The Other Gods, 1921/1933), sekä Kingsportin kaupunkiin sijoittuvat Talo usvan keskellä (The Strange High House in the Mist, 1926/1931) ja Kamala ukko (The Terrible Old Man, 1920/1921), joiden välillä muitakin suoria kytköksiä. ”Unimaailmaan” sijoittuvien kertomusten pääteos Tuntematon Kadath (The Dream Quest of Unknown Kadath, 1926-27/1943) sisältyy kuitenkin vasta seuraavaan kokoelmaan, joten Lovecraftin fantasiavisiot jäävät tässä yhteydessä hieman irrallisiksi. Miksei kaikkia syklin kertomuksia ole koottu samoihin kansiin?

Lovecraftin tuotannolle tyypillisesti novellien taso vaihtelee rajusti. Unet noitatalossa (The Dreams in the Witch-House, 1932/1933) on tarpeettomasta pituudestaan huolimatta kokoelman parhaimmistoa. Haahuilevat Iranonin etsintä (The Quest of Iranon, 1921/1935) ja Hypnos (1922/1923) taas ovat lähinnä pitkästyttäviä, mutta varhainen, jo vuonna 1908 kirjoitettu novelli Alkemisti (The Alchemist, 1916) toimii yllättävän hyvin. Vaaniva pelko -kertomuksen (The Lurking Fear, 1922/1923) nostaminen kokoelman otsikkoon korostaa turhaan keskinkertaisen tarinan asemaa Lovecraftin tuotannossa.

Lovecraftin elämäntarinaa tuntevat voivat löytää novellista Hän (He, 1925/1926) selvän yhteyden kirjailijan kokemuksiin New Yorkista. Lovecraft avioitui vuonna 1924 Sonia Greenen kanssa, mutta elämä New Yorkissa ei sujunut aina onnekkaasti, mikä ilmeisesti inspiroi myös maahanmuuttajayhteisöä mustamaalaavan Red Hookin kauhun (The Horror at Red Hook, 1925/1927). Hän-novellin aluksi Lovecraft kuvailee New Yorkia:

”Olin tehnyt erehdyksen tullessani New Yorkiin, sillä vaikka olin etsinyt valtaisia ihmeitä ja suurta innoitusta ikivanhoilta kuhisevilta sokkelokaduilta, jotka mutkittelevat loputtomina unohdetuilta pihoilta ja aukioilta ja satamalaitureilta toisille, yhtä unohdetuille pihoille, aukioille ja satamalaitureille, sekä moderneista jättiläistorneista ja pinaakkeleista jotka kohoavat mustina kuin Baabel alakuiden alla, olinkin löytänyt vain kauhua ja masennusta jotka uhkasivat lannistaa, lamaannuttaa ja tuhota minut.” (s. 157)

Kokoelman loppupuolelle sijoitettu Necronomicon (History of the Necronomicon, 1927/1938) puolestaan tarjoilee lyhyen pseudohistoriikin Lovecraftin universumin keskeisimmästä fiktiivisestä teoksesta, hullun arabin Abdul Alhazredin kirotusta Necronomiconista. Kirjaesittely on hauska, mutta koska kyseessä ei ole varsinainen kertomus, se olisi sopinut paremmin koko teoksen avaukseksi. Necronomicon kuitenkin mainitaan monissa tämänkin kokoelman tarinoista, joten sen historian esittely olisi toiminut eräänlaisena johdantona maailmaan.

Kokoelma päättää kaksi novellia, jotka Lovecraft teki yhteistyössä Winifred V. Jacksonin kanssa. Vihreä niitty (The Green Meadow, 1918-1919/1927) on Lovecraftille epätyypillisen surrealistinen tarina, joka oikeastaan toimii lähinnä lyhyen kehyskertomuksensa ansiosta. Matka kaaokseen (The Crawling Chaos, 1920/1921) puolestaan on melko laimea kuvaus oopiumihuuruisesta unesta. Molemmat tekstit ovat ilmeisesti Lovecraftin kirjoittamia, mutta perustuvat Jacksonin näkemiin uniin. Tarinat julkaistiin alunperin salanimillä Elizabeth Berkeley ja Lewis Theobald, Jun.

Vaaniva pelko ja muita kertomuksia on hyvä esittely Lovecraftin tuotannon monipuolisuudesta, mutta kovin yhtenäinen se ei ole ja keskivaiheilla teosta uutterinkin lukija saattaa jo kaivata hetkeksi muiden kirjojen pariin. Jalavan julkaisema kokoelma sisältää jonkin verran lyöntivirheitä sekä lapsuksia, mutta on voittopuolisesti asiallinen julkaisu, etenkin verrattuna Kootut teokset -sarjan ensimmäiseen osaan.

(Huomautus: Novellien alkuperäisten nimien perässä ilmoitetut vuodet ovat kirjoitusvuosi/julkaisuvuosi.)

Lue tästä aiemmat Kootut teokset -sarjan arvostelut:

Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia

Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s