Tagged: kauhu
R&A ’12: Beast
(Tanska, 2011)
Christoffer Boen käsikirjoittama ja ohjaama Beast on erikoinen psykologinen draama, jossa muutamat seikat jäävät kuitenkin askarruttamaan.
Hell
(Saksa / Sveitsi, 2011)
Saksalainen Hell on visuaalisesti vahva dystopia, joka kuitenkin kompuroi siinä missä muut ovat onnistuneet.
Livide
(Ranska, 2011)
Ranskalaisella genre-elokuvalla menee lujaa, vaikkeivät lopputulokset aina päätä huimaakaan. Loppuvuodesta ensi-iltansa saanut Livide tarjoilee fantasiasävytteistä ja klassista kauhistelua.
The Innkeepers
(USA, 2011) Kauhuohjaaja Ti Westin tuore kummittelu yhdistelee draaman ja komedian elementtejä perinteiseen säikyttelyyn, ja tarjoaakin poikkeuksellisen hyvän elokuvakokemuksen.
The Ward
The Ward on John Carpenterin ensimmäinen ohjaustyö kymmenen vuoden tauon jälkeen. Legendaarinen ohjaaja tarjoilee kliseisen tarinan, joka jaksaa hädin tuskin pitää otteessaan edes puolitoistatuntisen kestonsa ajan. Lue loppuun
Troll Hunter
Norjalainen Troll Hunter oli vuoden 2011 positiivisimpia yllätyksiä ja yksi vuoden parhaista julkaisuista. Omaperäisessä ’mokumentissa’ elokuvaopiskelijat päätyvät seuraamaan aivan oikeaa peikonmetsästäjää – ja kohtaavat todellisuuden myyttisten peikkojen takana. Lue loppuun





