Ikaria XB1

JOULUKALENTERI 4/24

Ikaria XB1
(Ikarie XB 1, Tšekkoslovakia 1963)

Harvinainen, mutta Yle Teeman silloin tällöin esittämä Ikaria XB1 on tšekkoslovakialainen scifi-elokuva vuodelta 1963. Mustavalkoinen ”trilleri” perustuu puolalaisen Stanislaw Lemin suomentamattomaan teokseen Obłok Magellana (1956), jossa joukko tiedemiehiä lähetetään ensimmäiselle retkelle etsimään Maan ulkopuolista elämää. Lue loppuun

Retro: Viikate – Vuoden synkin juhla

JOULUKALENTERI 3/24

Viikate – Vuoden synkin juhla
(Ranka, 2011)

Viikatetta on viime vuosina liputettu ihan tarpeeksi, kuin myös yhtyeen joulualbumia Vuoden synkin juhla (2001). Olen itsekin kirjoittanut levystä jo muualla (muun muassa Kirosäkeet-kirjassa). En kuitenkaan osaa olla palaamatta Vuoden synkimmän juhlan äärelle aina joulukuun alussa. Näkökulmani albumiin on siis vielä asteen subjektiivisempi kuin yleensä arvosteluissani, mutta silläkin uhalla ryhdyn tutkimaan, mikä albumista tekee mielessäni niin onnistuneen. Lue loppuun

Retro: Rölli – hirmuisia kertomuksia

JOULUKALENTERI 2/24

Rölli – hirmuisia kertomuksia
(1991)

Allu Tuppuraisen luoma ja esittämä Rölli-hahmo nähtiin viimeksi Röllin sydän (2007) —piirroselokuvassa, mutta Rölli esiintyi ensikertaa valkokankaalla jo 1991 ilmestyneessä Rölli – hirmuisia kertomuksia -elokuvassa. Tummansävyisessä ja vakavamielisessä elokuvassa roskanheittäjät ja pahuuden voimat uhkaavat Röllimetsän rauhaa, eikä Rölli itsekään tilannetta helpota. Tyylillisesti ainutlaatuiseen elokuvaan kätkeytyy kullanarvoinen moraali, joka antaa kyytiä Disney-lässytykselle. Lue loppuun

Paul Auster, Auggie Wren’s Christmas Story

JOULUKALENTERI 1/24

Paul Auster, Auggie Wren’s Christmas Story
(1990 / kuvitettu versio 2003)

Paul Austerin hahmo Auggie Wren muistetaan parhaiten Harvey Keitelin näyttelemänä vuoden 1995 elokuvasta Smoke, jonka Auster myös käsikirjoitti. Elokuva kuitenkin perustuu alunperin The New York Timesissa julkaistuun joulutarinaan Auggie Wren’s Christmas Story (1990), joka on sittemmin julkaistu myös Isolin (eli Marisol Misentan) tyylikkäästi kuvittamana. Lue loppuun

Cargo

Cargo
(Sveitsi, 2009)

Euroopassa ei tehdä tarpeeksi scifiä, joten parin vuoden takaisen Cargon (2009) löytäminen on positiivinen yllätys. Suomessa hiljattain DVD-julkaisun saanut elokuva on tyyliltään sangen perinteinen scifi-trilleri, jossa maapallo on saastunut elinkelvottomaksi ja viimeisiä pakolaisia kuskataan rahtilaivoissa kohti tähtiä. Muutamien ongelmien vaivaama elokuva ei tarjoa mitään ainutlaatuista, mutta sen katsoo kertaalleen sujuvasti. Lue loppuun