Paul Auster, Auggie Wren’s Christmas Story

JOULUKALENTERI 1/24

Paul Auster, Auggie Wren’s Christmas Story
(1990 / kuvitettu versio 2003)

Paul Austerin hahmo Auggie Wren muistetaan parhaiten Harvey Keitelin näyttelemänä vuoden 1995 elokuvasta Smoke, jonka Auster myös käsikirjoitti. Elokuva kuitenkin perustuu alunperin The New York Timesissa julkaistuun joulutarinaan Auggie Wren’s Christmas Story (1990), joka on sittemmin julkaistu myös Isolin (eli Marisol Misentan) tyylikkäästi kuvittamana.

Koska metafiktio ei ole Austerille mitenkään vieras tyylilaji, on tarinan pääosassa tietenkin kirjoittaja itse. Tarinan Austeria (joka ei mitenkään välttämättä ole todellinen Auster) on pyydetty kirjoittamaan joulutarina, jolloin hän muistaa tupakkakauppias Auggie Wrenin kertomuksen.

I spent the next several days in despair, warring with the ghosts of Dickens, O. Henry and other masters of Yuletide spirit. The very phrase ’Christmas Story’ had unpleasant associations for me, evoking dreadful outpourings of hypocritical mush and treacle. Even at their best, Christmas stories were no more than wish-fulfilment dreams, fairy tales for adults, and I’d be damned if I’d ever allow myself to write something like that.

Paul Auster, Auggie Wren’s Christmas Story (s. 17-21)

Auggie Wren on brooklynilainen tupakkakauppias, joka on valokuvannut samaa kadukulmausta kauppansa edustalla jo kymmeniä vuosia. ”Auggie Wren” on tarinan mukaan salanimi, mutta uteliaille paljastetaan jopa Auggien tupakkakaupan osoite, joten eikun tarkistamaan.

Auggie suostuu kertomaan tarinansa Austerin tarjoamaan lounasta vastaan. Hän kertoo, kuinka hän 70-luvulla jahtasi ulos myymälävarasta ja sai käsiinsä tämän lompakon. Ajokortin osoitteesta hän löysi oletettavasti varkaan äidin tai isoäidin, joka luuli häntä omaksi pojakseen. Auggie ei halunnut tuottaa pettymystä jouluaattona ja päätyi esittämään poikaa. Samalla selviää, kuinka Auggie aloitti alunperin valokuvauksensa.

Auggie Wren’s Christmas Story sijoittuu kyllä jouluun, mutta sen sanoma ei ole itsestäänselvästi jouluinen. Austerin tyyliin tarina on kerroksittainen ja molempien kertojien uskottavuus alkaa lopulta vaikuttaa kyseenalaiselta. Juju onkin siinä, että tarvitseeko tarinoiden olla tosia, vaikka ne kerrottaisiin totena. Eikö olekin mukavampaa, että tarina on sopusuhtainen ja kiinnostava – sen sijaan että se olisi tosi?

Austerin joulutarina on juuri sellainen kuin Austerilta voi odottaakin. Se on myös lyhyt ja helppolukuinen, mitä Isolin urbaanit kuvitukset vielä korostavat. (Kirjan kuvituksia pääsee ihailemaan täältä.) Se on oikein sopivaa luettavaa joulukuun iltoihin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s