Ikaria XB1

JOULUKALENTERI 4/24

Ikaria XB1
(Ikarie XB 1, Tšekkoslovakia 1963)

Harvinainen, mutta Yle Teeman silloin tällöin esittämä Ikaria XB1 on tšekkoslovakialainen scifi-elokuva vuodelta 1963. Mustavalkoinen ”trilleri” perustuu puolalaisen Stanislaw Lemin suomentamattomaan teokseen Obłok Magellana (1956), jossa joukko tiedemiehiä lähetetään ensimmäiselle retkelle etsimään Maan ulkopuolista elämää.

Vuoteen 2163 sijoittuva Ikaria XB1 alkaa kohtauksella, jossa tiedemies Michal (Otto Lackovic) ryntäilee vainoharhaisena pitkin aluksen käytäviä. Tästä siirrytään taaksepäin katsomaan kuinka tilanteeseen päädyttiin. Tutkimusalus Ikaria laukaistaan positiivisissa tunnelmissa kohti Alpha Centaurin aurinkokuntaa, mutta pian alkavat matkan vastoinkäymiset.

Kaukana omasta Aurinkokunnastamme Ikarian miehistö kohtaa 1900-luvulla lähetetyn avaruusaluksen, jonka lastina on joukko ruumiita ja ydinohjuksia. Pian sen jälkeen he havaitsevat aiemmin piilossa olleen pimeän tähden, jonka säteilyn vaikutuksesta miehistö alkaa pian nukahdella itsestään.

Ikaria XB1:n voimavara on Lemin kirjaan perustuva käsikirjoitus, josta vastaavat Pavel Jurácek ja Jindrich Polák. Tarina kyllin moniulotteinen, ja ajalle tyypillisesti henkilöhahmoja on jopa turhan monta. Naishahmot ovat tietysti yksipuolisia ja likimain turhia, mutta ainakin naisille on tässä tulevaisuudessa annettu edes tiedeupseerien asemia.

Melkein parasta elokuvassa on musiikki, joka on alusta asti jazzahtavaa progea. Zdenek Liskan sävellykset kuulostavat siltä kuin Emmerson, Lake & Palmer olisi tehnyt levyn 8-bittisen Nintendon pelimusiikin hengessä.

Erikoistehosteet sen sijaan ovat jopa omalle ajalleen melko hävettäviä, mutta niihin ei onneksi kiinnitetä turhan paljon huomiota. Lisäksi kommunistisessa Tšekkoslovakiassa tehty elokuva tuntuu kettuilevan Hollywood-scifille, sillä aluksella oleva robotti näyttää aivan scifi-klassikko Forbidden Planetin (1956) Robby the Robotilta – mutta Ikarian robotti on vain nostalgisista syistä säilytetty 80-vuotias romukasa.

Ikävä kyllä elokuva loppuu liian lyhyeen ja loppuratkaisu käydään läpi kuin vähäpätöinen montaasi. Tarinakerronta on viimeisen viisi minuuttia niin hoputettua, ettei se tunnu olevan edes samasta elokuvasta.

Ikaria XB1 on hyvä scifi-elokuva ajalta, jolloin käsikirjoitus oli etusijalla suhteessa visuaaliseen viehätykseen. Siitä löytyy nokankoputtomista, mutta suhteessa oman aikansa elokuviin se on erittäin onnistunut. Pikainen loppu jää tosin ärsyttämään, sillä tarinan monet osatekijät jäävät vaille selitystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s