Category: Lyhyesti

Lyhyesti: Vanki

Vanki(Kvinden i buret, Tanska 2013)

Jussi Adler-Olsenin romaanin perustuvassa trillerissä rikospoliisi Carl Mørck (Nikolaj Lie Kaas) mokaa tärkeässä poliisioperaatiossa ja hänet hyllytetään Q-osastolle kahlaamaan läpi hyllytettyjä rikostutkimuksia. Kuinka ollakaan mies nappaa kuitenkin pinosta katoamistapauksen, joka ei olekaan aivan kuollut ja kuopattu.

Vangin kerronnassa kuvataan ristiin Mørckin ja aisaparinsa Assadin (Fares Fares) tutkimuksia sekä tunnetun poliitikon (Sonja Richter) katoamista edeltäneitä tapahtumia. Mikkel Nørgaardin ohjauksesta ei intensiteettiä puutu, mutta tarina antaa tilaa myös hahmoille, etenkin erinomaisen Nikolaj Lie Kaasin murjottavalle rikostutkijalle. Pohjoismaista trilleriä parhaimmillaan.

Lyhyesti: True Detective

True Detective

(Yhdysvallat, 2014)

HBO:n True Detective on jotakuinkin julistettu vuoden 2014 merkittävimmäksi sarjaksi, eikä täysin syyttä. Nic Pizzolatton luoma kahdeksanosainen sarja alkaa vuonna 1995 Louisianassa tapahtuvasta rituaalimurhasta, jota lähtevät ratkomaan etsivät Marty Hart (Woody Harrelson) ja Rustin Cohle (Matthew McConaughey). Tapahtumia kuitenkin seurataan takaumina vuonna 2012 käytyjen haastattelujen kautta, jolloin molempien etsivien elämä on tavalla tai toisella raiteiltaan, ja kerronnan edetessä selviää, ettei vuoden 1995 murhatutkimus ollut mikään rutiinijuttu.

True Detective on elokuvallisuudessaan komea sarja, joka nousee perusdekkarin yläpuolelle kerronnan, käsikirjoituksen ja näyttelijätyön osalta. Tarina on karmea ja hienosti kerrottu, mutta löysiä siitäkin löytyy: Sarjan puolivälin sivujuonne moottoripyöräjengin kanssa on käytännössä yhdentekevä kokonaisuuden kannalta. True Detective ei ole aivan täydellinen, mutta sen epäkronologinen kerronta ja kasvava intensiteetti tekevät katomiskokemuksesta erittäin vaikuttavan. Vuoden 2014 osalta se jää vielä omaperäisemmän Fargon varjoon, mutta sarjat ovatkin hyvin erilaisia.

Lyhyesti: October November

October November(Oktober November, Itävalta 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Götz Spielmannin perhedraama kuvaa kahden toisistaan etääntyneen siskoksen, Sonjan (Nora von Waldstatten) ja Verenan (Ursula Strauss) suhdetta, joka joutuu koetukselle isän sydänvaivojen pahentuessa. Menestynyt elokuvanäyttelijä Sonja palaa kotikyläänsä, jossa Verena yhä asuu isän vanhassa majatalossa. Sonja kärsii masennuksesta ja Verenalla puolestaan on salasuhde kylän lääkärin (Sebastian Koch) kanssa.

Tarina ei ole kovin omaperäinen, mutta October November on tyylikkäästi kuvattu, ja etenkin henkilöiden persoonallisuuksia kuvastava mise-en-scène on todella hieno yksityiskohta: Sonjan kaupunkimiljöö on kolea, tyhjä ja steriili, Verenan kotimaisemat puolestaan vanhanaikaisia, lämpimiä ja hämäriä. Isän tilan heikkenemistä elokuvan loppupuolella venytetään aivan tarpeettomasti, mutta muutoin kyseessä on tasapainoinen, hienosti näytelty ja toteutettu sisarusdraama.

 

Lyhyesti: Of Horses and Men

Of Horses and Men(Islanti, 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Ei ole mikään ihme, että Of Horses and Meniä on luonnehdittu festivaalihitiksi. Islantilainen episodielokuva on samaan aikaan kevytmielinen ja hauska, sekä visuaalisesti omaperäinen. Benedikt Erlingssonin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva sijoittuu pieneen islantilaiskylään ja kertoo joukon tarinoita, joihin kaikkiin liittyy ihmisen ja hevosen suhde.

Yksityiskohtia kertomuksista ei oikein voi paljastaa pilaamatta elokuvan parhaita vitsejä ja yllätyksiä, mutta sanottakoon, että sävy pysyy köykäisenä, vaikka joku tarinassa pääsisikin hengestään. Tarinoiden ohella elokuvasta jäävät parhaiten mieleen Islannin koruttoman kauniit maisemat ja hevoskulttuuri, josta Erlingssonin elokuva ammentaa sisältönsä. Tarinoiden väliset transitiot nivovat yhteen hevosteemaa kauniilla visuaalisella kielellä.

Elokuva esitetään syksyllä 2014 myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

Lyhyesti: Miss Violence

Miss Violence(Kreikka, 2013)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Kreikkalaisohjaaja Aléksandros Avranásin toinen kokopitkä elokuva on kammottava kuvaus todellisesta perhehelvetistä, jolle kalpenevat useimmat karmeat perhetarinat. Elokuva avautuu 11-vuotiaan Angelikin hypätessä parvekkeelta syntymäpäivänään. Lapsen väkivaltainen kuolema sysää perheen arkirutiinin raiteiltaan, jopa kylmähermoisen isän (roolistaan Venetsiassa palkinnon pokannut Themis Panou),  mutta mitä julkisivun takaa paljastuukaan?

Miss Violencen suurin voimavara on kerronta, joka avaa perhekuvion taustoja katsojalle vähittäin ja vähäeleisesti. Tämä vain korostaa tarinan inhottavuutta ja ahdistavuutta, mutta kerronnan tyyli pysyy loppuun asti hillittynä, miltein välinpitämättömänä. Elokuvaa on verrattu Michael Haneken tuotoksiin, eikä syyttä, mutta mieleen tulee myös viiden vuoden takainen, niin ikään kreikkalainen Dogtooth (2009). Jälkimmäinen oli kuitenkin mielikuvituksellisempi ja jopa mustan huumorin maustama, siinä missä Miss Violence on läpeensä vakava ja todellinen koettelemus katsojalle. Elokuva on myös teknisesti erittäin laadukas, mutta sen tarinan kamaluus saa helposti kysymään, miksi Miss Violence on ylipäätään  tehty.

Lyhyesti: Soulmate

(Iso-Britannia, 20Soulmate13)

Sarja: Espoo Ciné 2014.

Axelle Carolynin esikoisohjaus on kertomus puolisonsa menettäneestä Audreysta (Anna Walton), joka itsemurhayrityksen jälkeen vetäytyy walesilaiseen maataloon kokoamaan itseään. Audrey ei kuitenkaan ole yksin talossa ja pian hän jo käy keskusteluja 30 vuotta aiemmin kuolleen Douglasin (Tom Wisdom) kanssa.

Soulmate alkaa kuolettavan kliseisenä kauhuleffana, mutta ennen puoliväliä draamaksi yliluonnollisilla mausteilla. Tyylillinen epätasaisuus, ennalta-arvattavuus ja kankea käsikirjoitus tekevät kokemuksesta mitäänsanomattoman. Ainoastaan Audreyn ja Douglasin ensikohtaamisessa on mitään vetovoimaa.