Tagged: televisio

Lyhyesti: True Detective

True Detective

(Yhdysvallat, 2014)

HBO:n True Detective on jotakuinkin julistettu vuoden 2014 merkittävimmäksi sarjaksi, eikä täysin syyttä. Nic Pizzolatton luoma kahdeksanosainen sarja alkaa vuonna 1995 Louisianassa tapahtuvasta rituaalimurhasta, jota lähtevät ratkomaan etsivät Marty Hart (Woody Harrelson) ja Rustin Cohle (Matthew McConaughey). Tapahtumia kuitenkin seurataan takaumina vuonna 2012 käytyjen haastattelujen kautta, jolloin molempien etsivien elämä on tavalla tai toisella raiteiltaan, ja kerronnan edetessä selviää, ettei vuoden 1995 murhatutkimus ollut mikään rutiinijuttu.

True Detective on elokuvallisuudessaan komea sarja, joka nousee perusdekkarin yläpuolelle kerronnan, käsikirjoituksen ja näyttelijätyön osalta. Tarina on karmea ja hienosti kerrottu, mutta löysiä siitäkin löytyy: Sarjan puolivälin sivujuonne moottoripyöräjengin kanssa on käytännössä yhdentekevä kokonaisuuden kannalta. True Detective ei ole aivan täydellinen, mutta sen epäkronologinen kerronta ja kasvava intensiteetti tekevät katomiskokemuksesta erittäin vaikuttavan. Vuoden 2014 osalta se jää vielä omaperäisemmän Fargon varjoon, mutta sarjat ovatkin hyvin erilaisia.

Mr. Hankey’s Christmas Classics

JOULUKALENTERI 20/24

Mr. Hankey’s Christmas Classics
(American Records, 1999)

South Park -tv-sarjan kolmannen jouluspesiaalin ohella julkaistiin sarjan virallinen joululevy Mr. Hankey’s Christmas Classics. Levyltä löytyy melkein kaikki tv-sarjassa kuullut joululaulut, sekä muutama ainoastaan levyllä julkaistu kappale. Mr. Hankey on nuorelle sukupolvelle jo klassikon asemassa, mutta kuinka South Parkin komedia toimii levyllä? Lue loppuun