(2014)

Sarja: Tampereen teatterikesä.

Thomas Pryken yhden miehen klovneriaesitys on energinen tutkimusmatka ikäkriisin tuolle puolen.

Esityksen alkaessa lavalla on vain ruumisarkku, jonka sisältä kuuluu koputusta ja hätääntynyttä huutoa: ”Hello! I’m only forty! I’m not dead yet!”

Tästä alkaa Thomas Pryken sooloesitys 40 Not Dead Yet. Hetken kuluttua arkku aukeaa, ja ulos kömpii klovni Mr. Prick – ehkäpä jonkinlainen esittäjänsä alter ego. Mr. Prickiä on kohdannut tragedia: Hän on täyttänyt 40 vuotta. Onko elämää vielä jäljellä? Vieläkö ehtii tehdä jotakin, tulla joksikin, vai oliko tämä jo tässä?

Pryke on fyysisen teatterin ammattilainen, ja se kyllä näkyy esityksessä. Mr. Prickin hahmo on välitön ja luonteva. Hän tulee rohkeasti yleisön iholle ja ilmaisee itseään avoimesti, olipa kyseessä sitten alatyylinen vitsi tai unelma rock-tähteydestä.

Pryken hahmo on monikerroksinen, ja myös Mr. Prickillä on alter ego. Kun nimittäin vanheneminen ahdistaa tai maratoonia ei pysty noin vain juoksemaan, astuu lavalle Mr. Security. Itseluottamusta ja äijäenergiaa uhkuva, italialaista poliisia muistuttava Mr. Security on kuin mielikuva, johon hädässä tarraudumme. Se on rooli, jonka ihminen omaksuu, kun elämä kohtelee kaltoin.

Myös musiikilla on vahva osa näytöksessä, ja tuotannossa käytetyt rock-klassikot toimivat samalla viittauksina pop-kulttuuriin. Survivorin Eye of the Tiger (1982) kuuluu toki Rocky III:n (1982) hengessä osaksi treenikohtausta ja Black Sabbathin Paranoidin (1970) riffi kuuluu tietysti kaikkien wanna-be-rokkareiden repertuaariin.

Taina Mäki-Ison ohjaama näytös on ensisijaisesti hysteerisen hauska, vaikka teema onkin vakava ja arkinen. Mr. Prick tarjoaa katsojalle peilin, josta näkee omien rooliensa, unelmiensa ja kriisiensä perimmäisen absurdin huvittavuuden.

Samalla 40 Not Dead Yet on aiheellinen muistutus siitä, että klovneria on elinvoimainen taidemuoto, joka taipuu vakaviinkin aiheisiin ja niiden moniulotteiseen käsittelyyn.

Lisätietoja esityksen Facebook-sivulla.

(Huomautus: Puolueettomuuden nimissä on todettava, että olen itse harjoitellut Thomas Pryken ohjauksessa Kotkan nuorisoteatterilla joskus vuonna 2004. Mikäli joku katsoo tämän vaikuttavan arviooni, se hänelle suotakoon. – T.H.)