The Berlin File

Kansainvälisessä vakoilupelissä saattaa joutua pakenemaan omankin valtionsa agentteja. (Kuva: HIFF)

Kansainvälisessä vakoilupelissä saattaa joutua pakenemaan omankin valtionsa agentteja. (Kuva: HIFF)

(Bereullin, Etelä-Korea 2013)

Sarja: R&A 2013.

Eteläkorealaisen Ryoo Seung-wanin trillerissä ei ole muuta poikkeuksellista kuin se, että se sijoittuu Eurooppaan.

Etelä-Koreassa tehdään erinomaisia trillereitä. Skaala ulottuu erinomaisen Memories of Murderin (2003) draamallisuudesta aina järjettömän intensiiviseen sarjamurhaajahippaan The Chaser (2008). Aika ajoin trillereissä ajaudutaan The Unjustin (2010) tapaan niin monimutkaisiksi, ettei siitä hullukaan ota selvää, ja se vaivaa osin myös The Berlin Filea.

Nimensä mukaisesti Berliiniin sijoittuvassa trillerissä ottavat yhteen Etelä- ja Pohjois-Korean kansainväliset vakoiluverkostot, sekä arabiterroristit ja israelilaiset agentit. Jo alkumetreillä henkilögalleria on valtava ja perässä pysyminen voi tehdä tiukkaa. Tapahtumien keskiössä on pohjoiskorealainen agentti Pyo Jong-Seong (Ha Jung-woo) ja hänen vaimonsa, jota esittää My Sassy Girl -komediasta (2001) tuttu Gianna Jun. Toisella puolella taas eteläkorealaisena agenttina nähdään Han Suk-kyu, joka muistetaan muun muassa Green Fishistä (1997) ja Christmas in August -melodraamasta (1998).

Ottaen huomioon kuinka hyviä trillereitä korealaiset ohjaajat osaavat tehdä, ei The Berlin File ole kovin merkittävä. Ensimmäisen puolikkaan seurausvaikeudet raukeavat kun tapahtumat lähtevät toden teolla liikkeelle. Keskivaiheilla oleva, jo hieman överiksi menevä toimintakohtaus onkin elokuvan parasta antia. Loppupeleissä kaikki vakoilukuviot pelkistyvät yhteenotoksi syrjäisellä mökillä, eikä siinä jälleen luoteja säästellä.

Vaikka The Berlin File on melko geneerinen, on se perusviihdyttävä toimintatrilleri, jonka näyttelijät tarjoavat passelit roolisuoritukset. Berliini ja kansainvälinen hahmokaarti tekevät siitä astetta kiinnostavamman, ja esimerkiksi CIA-agentti Martyn (John Keogh) ja eteläkorealaisen Jung Jin-soon suhteessa voi nähdä vertauskuvan valtioiden todelliselle suhteelle. Yhteiskunnalliset merkitykset jäävät kuitenkin melko vähäisiksi.

One comment

  1. Päivitysilmoitus: National Security | Obskuuri.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s