Tagged: rock

Lou Reed – Berlin

Lou Reed, Berlin
RCA, 1973

Lou Reedin kolmas sooloalbumi tuli melkoisena yllätyksenä suorasukaisen Transformerin (1972) jälkeen. Berlinillä ihmisvihaajana ja sosiopaattina pidetty Reed tarjoaa häkellyttävän syvällisen teema-albumin, jossa yhdistyvät Reedin parhaat sanoitukset ja mielenkiintoisimmat sävellykset. Ilmestymisvuonnaan se ei saanut tekijän mielestä asiallista vastaanottoa ja Reed kieltäytykin esittämästä albumia kokonaisuudessaan aina vuoteen 2007 asti. Albumi remasteroitiin 1998. Lue loppuun

Kauko Röyhkä sodassa ja rakkaudessa

(Julkaistu Viikko Eteenpäissä keväällä 2009.)

Kauko Röyhkä, Kesä kannaksella (Like, 2009)

Röyhkä, Rättö ja Lehtisalo – Hiekkarantaa (Ektro, 2009)

24 albumia ja 14 kirjaa on Suomessa poikkeuksellinen tuotanto, eikä Kauko Röyhkä vieläkään hellitä. Uudella albumillaan ja romaanillaan Kesä Kannaksella Röyhkä osoittaa olevansa yhä maamme uusiutumiskykyisimpiä taiteilijoita.

Jukka-Pekka Välimaa, alias Kauko Röyhkä, aloitti uransa 80-luvun alussa. Kuluvan vuoden helmikuussa hän julkaisi uuden yhtyeensä esikoispitkäsoiton, Hiekkarantaa, joka julkaistiin nimikkeellä Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo, muusikoiden sukunimien mukaan. Kymmenes romaani Kesä kannaksella puolestaan julkaistiin maaliskuussa. Lue loppuun

Rock’n’Roll

(Julkaistu Viikko Eteenpäissä 11.9.2008.)

Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 4.9.2008
Ohjaus: Kari Rentola

Praha, elokuussa 1968. Neuvostoliiton ja Varsovan joukot, panssarivaunuineen, miehittävät Tšekkoslovakian. Alkaa poliittinen tragedia, josta seuraa lakkoja, pidätyksiä ja sananvapauden rajoittuminen. Läntisessä Euroopassa pidetään mielenosoituksia, ja kommunistiset puolueet ilmaisevat jyrkän vastustuksensa miehitykselle.

Näitä ja niistä seuranneita tapahtumia kuvaa Tom Stoppardin käsikirjoittama, ja Kari Rentolan ohjaama Rock ’n’ Roll, joka sai suomenkielisen kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterissa 4.9. Historiallisesti tarkka näytelmä liikkuu vuodesta 1968, aina 90-luvun alkuun, avaten näin melkoinen perspektiivin Euroopan historiaan. Lue loppuun

Kauko Röyhkä & Ismo Alanko

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä maaliskuussa 2008.)
Ismo Alanko Teholla, Blanco Spirituals
Kauko Röyhkä & Riku Mattila, Kauko Röyhkä & Riku Mattila

Ismo Alangon ja Kauko Röyhkän uusilla levyillä eletään Välitilassa; lennetään kädet auki kohti helvettiä, mutta elämä naurattaa.

Ismo Alanko ja Kauko Röyhkä ovat kumpikin pitkänlinjan rock-musiikoita. Molemmat aloittivat uransa 80-luvun vaihteessa, ja molemmilta ilmestyi helmikuussa uusi albumi. Hassisen Koneessa ja Sielun Veljissä vaikuttaneelle Alangolle tuorein julkaisu oli soolouran kymmenes, Röyhkälle puolestaan 23. Lue loppuun

CMX – Talvikuningas

(Julkaistu Kymen Sanomissa talvella 2008.)

Laertes Prime, syyspäiväntasaus, vuonna 2481. Vihollinen on saartanut kaupungin, jossa ”kuningas nojaa kultaiseen käteensä metallitorninsa syövereissä”. Päivän päättyessä läpi avaruuden ulottuva imperiumi on sortunut ja kuningas syösty vallasta. Tästä alkaa ja tähän päättyy CMX:n eeppinen 12. studioalbumi Talvikuningas.

5.9. julkaistu Talvikuningas on rock-musiikillisesti varsin poikkeuksellinen teos. Albumi sisältää ainoastaan yhden musiikkiteoksen, joka on jaettu kahteentoista osaan. Ne ovat osin erottamattomia toisistaan ja soitettu kaikki näppärästi yhteen. Albumin ylellinen pakkaus tekee kunniaa sen erikoisuudelle; teosta julkaistiin 8000:n kappaleen rajattu painos, pahvisessa DVD-kotelon kokoisessa laatikossa. Mukana tulee 40 sivuinen vihkonen, jossa on albumin teksti kokonaisuudessaan, ja Sami Saramäen upea maalauskuvitus. Lue loppuun

Rush, Hartwall Areena 2007

(Julkaistu Kymen Sanomissa syksyllä 2007.)
Kuva: Wikipedia

Loppuunmyyty Hartwall Areena täyttyi 29.10. innokkaista musiikin ystävistä. Osa faneista oli odottanut kymmeniä vuosia nähdäkseen illan esiintyjät – kanadalaisen progressiivisen rockin legendan, Rushin. Kolmen miehen yhtye astui lavalle kahdeksan maissa ja soitti noin kolmetuntisen setin, lyhyt väliaika mukaanluettuna.

Rushin keikka myi todella hyvin progeksi, mutta yhtyeen takana onkin vahva kulttimaine ja yli parikymmentä studiolevyä. Katsomoiden puolella oltiin selvästi tultu kuulemaan vain yksinkertaisempaa materiaalia ja Rushin muutamia hittejä. Keväällä ilmestyneen Snakes and Arrows -albumin (2007) kappaleet eivät innostaneet yleisöä suosionosoituksiin. Sinänsä ikävää, sillä uudet kappaleet olivat esityksen vahvin osa. Lue loppuun