Kauko Röyhkä & Ismo Alanko

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä maaliskuussa 2008.)
Ismo Alanko Teholla, Blanco Spirituals
Kauko Röyhkä & Riku Mattila, Kauko Röyhkä & Riku Mattila

Ismo Alangon ja Kauko Röyhkän uusilla levyillä eletään Välitilassa; lennetään kädet auki kohti helvettiä, mutta elämä naurattaa.

Ismo Alanko ja Kauko Röyhkä ovat kumpikin pitkänlinjan rock-musiikoita. Molemmat aloittivat uransa 80-luvun vaihteessa, ja molemmilta ilmestyi helmikuussa uusi albumi. Hassisen Koneessa ja Sielun Veljissä vaikuttaneelle Alangolle tuorein julkaisu oli soolouran kymmenes, Röyhkälle puolestaan 23.

Kauko Röyhkän tuotanto tunnetaan musiikillisesti melko kevyenä, mutta sanoituksellisesti ärhäkkäänä ja paikoin jopa päällekäyvänä, kuten Röyhkän tunnetuimmissa kappaleissa Paha maa ja Paska kaupunki. Hänen henkilöhistoriaansa värjäävät erilaiset pienet julkisuuskohut, mutta taiteilijana Röyhkä on alusta alkaen pysynyt vaihtoehtomusiikkona ja -kirjailijana.

Ismo Alanko puolestaan on koko uransa ajan tasapainoillut populaarin ja vaihtoehtoisen välillä. Jotkut Alangon kappaleet ovat nousseet pysyvästi radioiden soittolistoille, kun taas osa tuotannosta on nopeasti vaipunut aktiivisen kuulijakunnan sisäpiiriin. Alangon edellinen kokoonpano, Ismo Alanko Säätiö, oli perustavasti kokeilevampi yhtye, vaikka heiltäkin nousi muutama hittikappale, kuten Nokian takana. Tämän kaksinaisen aseman Alanko itse näkee huumorilla, ja onkin esiintynyt mm. yhtyeellä Ismo Alangon Jukeboksi, jonka soittolista oli kokonaan suuren yleisön äänestyksen tulosta.

Yhteneväistä uusissa levyissä

Ei voi sanoa, että Röyhkä ja Alanko olisivat koskaan suoraan muistuttaneet toisiaan, mutta uusilla levyillä on paljon temaattisia yhteyksiä. Ismo Alangon ja Samuli ”Teho” Majamäen muodostama duo saa aikaan täysin uniikin äänimaailman, jollaista vastaavaa ei löydy edes ulkomaisten tekijöiden levyiltä. Musiikki vilisee mitä oudoimpia rytmisoittimia ja ksylofoneja, ja äänellistä tasaisuutta on suorastaan vältelty.

Röyhkä ja Mattila puolestaan ovat hakeneet selvästi Röyhkän aiemmasta tuotannosta poikkeavaa tyyliä, ja onnistuneetkin mainiosti. Monet kappaleista rakentuvat akustisista instrumenteista, klassisista sävelkuluista ja vanhan rockin soundista – kaikki Röyhkän musiikille yleensä vieraita elementtejä. Molemmat albumit ovat siis kekseliäitä, innovatiivisia ja niillä on aika kiva, progressiivinen ilme.

Myös sanoituksissaan Röyhkä ja Alanko tuntuvat seikkailevan samoilla vesillä. Maailmankuva on synkähkö, jopa toivoton, mutta elämässä riittää tragikomiikkaa niin paljon, että jaksaa porskuttaa eteenpäin, jatkuvista vastoinkäymisistä huolimatta.

Lyriikoissa on myös jotain olennaisesti keski-ikäistä, ja selvää painostusta vanhenevan miehen perspektiiviin. Samoja teemoja esiintyi jo Röyhkä aiemmalla albumilla Elämä ja kuolema (2005), ja temaattisesti yhteneväisissä, tuoreimmissa romaaneissa Avec (2006) ja Job (2007).

Ismo Alangon aiemmista levyistä Blanco Spirituals muistuttaa läheisesti jousisovitteista Hallanvaaraa (2002), niin sanoituksiltaan kuin sävellyksiltäänkin, mutta uusi levy tarjoaa myös Alangolta jotakin täysin uutta ja ennenkuulumatonta. Blanco Spiritualsissa on tuoretta särmää.

Toiset tykkää jumalasta, toiset helvetistä

Toisin kuin Alanko, Kauko Röyhkä ei ole perinteisesti ollut uskonnollinen kirjoittaja. Hänen romaaneissaan ja sanoituksissaan uskonnolliset teemat ovat yleensä olleet toisarvoisessa asemassa, mutta uuden levyn kohdalla tilanne on päinvastainen. Uskonnollisuutta voi pitää jopa levyn lähtökohtana.

Jo aloituskappale kantaa nimeä Helvetti, jossa tosin manalan roolin voi tulkita useammalla tapaa. Toisaalta se on kuolemanjälkeinen, toisaalta kuvaus kuulostaa nykyaikaiselta lähiöltä tai yksinkertaisesti sosiaaliselta elämältä. Muistuttaa Jean-Paul Sartren toteamusta, että muut ihmiset ovat helvetti. Joka tapauksessa ”se ei ole mikään kauhun paikka / ennenminkin siellä on surullista”.

Myös kappaleessa Kaksi vuotta sujut tunnutaan liikkuvan kristillisen etiikan ympäristössä.

Alangolla uskonto, pakanallis-shamanistisessa ja myös maailmanuskontojen hengessä, on läpi soolouran ollut enenevässä määrin yksi keskeisiä teemoja. Blanco Spiritualsilla se tuntuu muodostavan koko albumin selkärangan. Aloituskappale Kuka puhuu alkaa sanoilla: ”Raamatun ja virsikirjan / aivoihini tatuoivat / rakastavat viisaat ihmiset”.

Myöhemmin kappaleessa Seitsemän päivää pohditaan: ”Kumpi jeesus vaiko piru muutti veden viiniksi”, ja Puupäässä todetaan yleisluontoisesti: ”toiset tykkää saatanasta, se on silkkaa seksiä / toiset tykkää jumalasta, sillä riittää älyä – – toiset tykkää buddhasta kun sil’ on monta elämää”. Arkisemmissakin kappaleissa uskonnollinen maailma pysyy taustana, jota vasten moni asia minähahmojen elämässä peilautuu, ja jopa saunominen on henkistä puhdistautumista.

Pisteet i:den päälle

Jotain aivan uutta Röyhkän albumilla on lopetuskappale Välitila. Se on kaikenkaikkiaan yli kymmenminuuttinen tekele; hiljainen, ahdistava ja mystinen. Välitila maalailee hyvin röyhkämäisen kertomuksen urbaanista eksymisen tilasta, ilmesesti maahanmuuttajan näkökulmasta.

Alangon albumin puolestaan ankkuroi Taivaan tulet, samannimisen draamasarjan pääteemasta uudelleensovitettu ja sanoitettu, kansanmusiikkinen kappale. Se sopii hyvin sulkemaan levyn kokonaisuuden, vaikka ehdoton musiikillinen ja sanoituksellinen kohokohta onkin sitä edeltävä Elämä naurattaa. Se on eheä ja monipuolinen, muttei kuitenkaan vanhoja kaavoja toistava kappale – eli Alankoa parhaimmillaan.

Paikkansa lunastaneet – ja uudelleenlunastaneet

Niin Ismo Alangosta kuin Kauko Röyhkästäkin voi sanoa heillä olevan melko suuret saappaat täytettävänä jokaisen uuden julkaisun kohdalla. 28 vuotta levyjä julkaisseilla muusikoilla on paljon kuuntelijoita, jotka klassikoihin tykästyneinä ovat herkkiä kritisoimaan radikaaleja suunnanmuutoksia. Toisaalta tyylinmuutokset ovat paitsi tekijälle kiinnostavia ja olennaisia, myös laajentavat kuuntelijakuntaa, herättäen uusien ihmisten kiinnostuksen.

Kumpikin artisti on kuitenkin päässyt sellaiseen asemaan, että – kuten Alanko eräässä haastattelussa totesi – pystyy tekemään sellaista musiikkia kuin haluaa, ja kuuntelijoita riittää jonkunmoisten tulojenkin verran. Vaikka vain muutama suomalainen on rikastunut musiikilla, pystyvät nämä taiteilijat kuitenkin elättämään itsensä työskentelemällä oman mielensä mukaan. Se on tavoiteltavan arvoinen asema.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s