Rock’n’Roll

(Julkaistu Viikko Eteenpäissä 11.9.2008.)

Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 4.9.2008
Ohjaus: Kari Rentola

Praha, elokuussa 1968. Neuvostoliiton ja Varsovan joukot, panssarivaunuineen, miehittävät Tšekkoslovakian. Alkaa poliittinen tragedia, josta seuraa lakkoja, pidätyksiä ja sananvapauden rajoittuminen. Läntisessä Euroopassa pidetään mielenosoituksia, ja kommunistiset puolueet ilmaisevat jyrkän vastustuksensa miehitykselle.

Näitä ja niistä seuranneita tapahtumia kuvaa Tom Stoppardin käsikirjoittama, ja Kari Rentolan ohjaama Rock ’n’ Roll, joka sai suomenkielisen kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterissa 4.9. Historiallisesti tarkka näytelmä liikkuu vuodesta 1968, aina 90-luvun alkuun, avaten näin melkoinen perspektiivin Euroopan historiaan.

Näytelmän tapahtuvat saavat alkunsa, kun Santeri Kinnusen esittämä päähenkilö, tšekkiläinen mutta Englannissa asuva Jan, kuulee Prahan miehityksestä ja päättää palata kotiinsa. Hän hyvästelee nuoruudenrakastettunsa Esmen (Anna-Maija Tuokko) ja tämän isän, tinkimättömän kommunistin Maxin (Kari Heiskanen). Jan lähtee Prahaan hyväuskoisena, kuvitellen voivansa elää vapaata, rock-musiikin täyteistä elmäänsä kotimaassaankin, mutta pian hän joutuu kasvotusten kommunistisen pakkohallinnon realiteettien kanssa.

Näytelmän dialogi yrittää muodostua Prahan ja Englannin välisten, verrannollisten kohtausten välille. Vuoroin seurataan Janin edesottamuksia, vuoroin palataan Maxin perspektiiviin ikääntyvänä kommunistiveteraanina. Ensimmäisen näytöksen aikana tämä tarinankerronnan muoto ei vielä oikein avaudu, mutta pääsee oikeuksiinsa toisessa näytöksessä. Tarkoituksena on kuvata poliittista myllerrystä kahdelta eri rintamalta, vaikka tilanne onkin useimmiten se vanha tuttu, ”länsirintamalta ei mitään uutta”. Englannissa Maxin vaimo sairastaa syöpää ja mies itse sortuu irtosuhteeseen, kun samalla Itä-Euroopassa painiskellaan ”suurempien” ongelmien parissa.

Santeri Kinnunen tekee Janin roolista uskomattoman sympaattisen ja realistisen, ja Jan jääkin mieleen näytelmän elämänläheisimpänä hahmona. Näyttelijätyö on muutenkin vakuuttavaa, vaikkakin Maxin vaimoa ja Esmeä vanhana esittävän Heidi Herala ei aina tunnu täysin uskottavalta. Muusikko Vuokko Hovatta esittää hienosti sivuroolinsa Lenkana, nuorena opiskelijana johon Max rakastuu, mutta näyttelijän musiikaaliset kyvyt jätetään kokonaan hyödyntämättä.

Näytelmän toteutuksessa ei ole panostettu visuaalisuuteen, vaikka Juhani Leppäsen valaistus toimiikin paikoin oikein hyvin. Lopun rock-konserttikohtaus jää oikeastaan ainoaksi mieleenpainuvaksi kuvaksi. Tämä on sangen valitettavaa, sillä näytelmän aihealueelta löytyisi paljon mahdollisuuksia visuaaliseenkin ilotteluun. Onkin huomioitavaa, että näytelmäksi jossa pitäisi olla kysymys mielenosoituksista, rokkaamisesta ja toisinajatteloiden muiluttamisesta, kohtauksen sijoittuvat vain varsinaisen toiminnan väleihin, ja kaikki merkittävät tapahtumat vain yksinkertaisesti selostetaan repliikkien lomassa.

Vieraannuttavin tekijä koko näytelmässä onkin oikeastaan Tom Stoppardin käsikirjoitus. Stoppard on varsin menestynyt tšekkiläis-englantilainen käsikirjoittaja, joka tunnetaan mm. elokuvakäsikirjoituksistaan Brazil (1985) ja Rakastunut Shakespeare (1998). Siksi on vieläkin kummallisempaa, että Rock ’n’ Rollin käsikirjoitus jättää helposti kylmäksi. Myös Kertsi Juvan suomennos lyö pari melkoista hutia, jotka ärsyttävä englantia hyvin tuntevaa katsojaa.

Näytelmän tarina on paikoin yhtä tyhjän kanssa, ja repliikit tuntuvat luennoivan yleisölle poliittisia mielipiteitä ja tapahtumia. Tottahan nämä ovat tärkeitä, mutta jos tarkoitus on vain raportoida historiaa, miksi tehdä se fiktiivisessä näytelmämuodossa. Elokuvan ja näytelmän saroilta löytyy paljon hyviä esimerkkejä siitä, kuinka historiaan sijoitettu tarina voi liikkua henkilötasolla, mutta samalla kommentoida ja kuvatan historiallisia käännekohtia. Äkkiseltään tulee mieleen vaikkapa viime talvena Q-Teatterissa esitetty Günter Grassin Peltirumpu ja elokuvan puolelta Federico Fellinin Amarcord (1973).

Valitettavasti näytelmään on vielä täytynyt ympätä muutamia typeriä, päälleliimattuja vitsejä, mikä tuntuu syndroomana vaivaavan monia suomalaisia toteutuksia. Myös yritykset filosofiseen pohdiskeluun jäävät vain näennäisiksi.

Erittäin harhaanjohtava piirre näytelmässä on rock-musiikki. Nuoremmalle katsojalle jää välttämättä sellainen kuva, että rock oli 90-luvun alkuun asti pelkkä politiikan välikappale – eräänlainen toisinajattelun muoto. Näytelmässä Jan seuraa intohimoisesti 1968 perustettua Plastic People of the Universe -yhtyettä, jotka joutuivat ongelmiin yhteiskuntavastaisen musiikkinsa johdosta. Mutta näytelmäksi, jonka nimi on, ei enempää eikä vähempää kuin Rock ’n’ Roll, se ei tunnu antavan musiikille minkäänlaista arvoa taidemuotona, mikä on varsin puutteellista ja rasittavaa.

Sen lisäksi että musiikki jää näytelmän tarinassa melko merkityksettömäksi, se on sitä myös toteutuksessa. Esityksessä kuullaan lyhyehköinä välisoittoina mm. Bob Dylania, Pink Floydia, The Velvet Undergroundia ja Grateful Deadia, mutta soitetut kappaleet epäonnistuvat kommentoimaan näytelmän tapahtumia tai edes luomaan tunnelmaa. Tarina olisi kaivannut sen kaltaista toteutusta kuin Nick Hornbyn kirjaan perustuvassa, Stephen Frearsin ohjaamassa elokuvassa High Fidelity (2000), jossa rock-musiikki näyttelee tärkeää roolia tarinan ohessa ja toimii jopa eräänlaisena kertojana.

Pahimmillaan odotin Rock ’n’ Rollin olevan ainoastaan keski-ikäisille aukeava nostalgiamatka ajan kultaamaan nuoruuteen. Tältä kenties vältyttiin, mutta lopputulos on niin ohut, ettei väliajalla tarjoiltu tšekkiläinen olutkaan riitä sitä pelastamaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s