Someone You Love

Someone You Love(En du elsker, Tanska 2014)

Sarja: Espoo Ciné.

Ruotsalaisnäyttelijä Mikael Persbrandt tekee vahvan roolisuorituksen ikääntyvänä muusikkona, joka joutuu yhtäkkiä huolehtimaan tuiki tuntemattomasta lapsenlapsestaan.

Pernille Fischer Christensenin Someone You Love on hieno draamaelokuva etääntyneistä perhesuhteista, yksinäisyydestä ja selviytymisestä. Persbrandt esittää Thomas Jacobia, Tanskasta Los Angelesiin muuttanutta laulaja-lauluntekijää, joka palaa kotimaahansa levyttämään seuraavaa albumiaan. Pian Thomas saa kuitenkin taakakseen tyttärenpoikansa Noan (Sofus Rønnov), jonka  tytär Julie (Brigitte Hjort Sørensen) pakottaa Thomaksen hoitoon huumevieroituksensa ajaksi.

Someone You Love on hallitusti kirjoitettu ja toteutettu. Sen ei ole tarkoituskaan olla elämää suurempi elokuva, mutta se kuvaa silti samaistuttavasti elämän kolhimaan muusikkoa ja tämän läheisiä.

Positiivinen yllätys on se, kuinka keskeiseen rooliin itse musiikki nousee elokuvassa. Thomaksen levyttämistä ja sävellysprosessia kuvataan yllättävänkin paljon, mikä saa Persbrandtin hahmon tuntumaan todelliselta muusikolta. Miehen laulusuoritukset ovat myös yllättävän hyviä, etenkin kun biisit ja tyyli tuovat elävästi mieleen Nick Caven. Musiikki yhdistää myös Thomasta ja Noaa, jolle Thomas alkaa opettaa kitaransoittoa.

Tärkeintä ihmissuhteita kuvaavan draaman kannalta lienee kuitenkin, että nuo suhteet tuntuvat aidoilta, ja siinä Someone You Love onnistuu hienosti. Thomaksen ja Noan suhde muodostaa elokuvan keskeisen jännitteen, kun yksinäiseksi sudeksi eristäytynyt Thomas opettelee ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä, mutta myös Thomaksen ja hänen pitkäaikaisen tuottajansa Mollyn (Trine Dyrholm) suhde tuntuu aidosti läheiseltä.

Someone You Lovea voisi kenties kritisoida monestakin asiasta, mutta omassa tyylilajissaan se onnistuu sekä viihdyttämään että liikuttamaan. Ja mikä tärkeintä, se antaa Mikael Persbrandtille voimakkaan roolihahmon, hieman samaan tapaan kuin tuore länkkäri The Salvation (2014), vaikka hahmot erilaisia ovatkin. Kansainvälisen näytön kasvaessa Persbrandtin luulisi jatkossa saavan vaikka minkälaisia rooleja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s