Tagged: näyttelijät

Dogville

Ei ole helppoa elämä Dogvillessäkään. (Kuva: Aki Lopponen)

(Lappeenrannan kaupunginteatteri, 2011)

Lars von Trierin Dogville (2003) oli paitsi kansainvälinen arvostelumenestys, myös visuaalisesti poikkeuksellinen elokuva. Näyttämöversio jo ikonisesta teoksesta ei ole helppo tehtävä, mihin nähden Lappeenrannan kaupunginteatteri onnistuu tehtävässä melko hyvin.

Lue loppuun

Sarasvatin hiekkaa

Pierre Chamberlain (Markus Riuttu) kohtaa maailmanlopun. Kuva: © Stefan Bremer

(Espoon Kaupunginteatteri, 2012)

Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005) on yksi 2000-luvun eniten huomioituja suomalaisia romaaneja. Nyt Espoon Kaupunginteatteri on tehnyt ensimmäisen näyttämötulkinnan teoksesta, ja vaikkei siirtymä täysin kivuttomasti tapahdu, jää lopputuloksesta hyvä maku suuhun.

Lue loppuun

Ylioppilasrykmentti

71: Into the Fire
(Pohwa sokeuro, Etelä-Korea 2009)
Julkaisija: Pan Vision / Scanbox

Ylioppilasrykmentti, eli kansainvälisesti 71: Into the Fire on etelä-korealaisen Lee Jae-Hanin kolmas pitkä ohjaustyö, joka sijoittuu Korean sotaan vuonna 1950. Tositapahtumiin perustuvassa sotadraamassa 71 alikoulutettua opiskelijasotilasta päätyy yksin puolustamaan strategisella paikalla sijaitsevaa tyttökoulua Pohjois-Korean joukkoja vastaan. Lue loppuun