Tagged: kauhu

An Even Scarier Solstice

JOULUKALENTERI 17/24

An Even Scarier Solstice
(HPLHS, 2006)

H. P. Lovecraft Historical Society jatkoi Lovecraft-aiheisia joululaulujaan vuonna 2006 julkaistulla albumilla An Even Scarier Solstice. Konsepti on sama kuin edeltäjällään, eli perinteisiä joululauluja parodioidaan Cthulhu-mytologian hengessä. Albumi on kuitenkin ensimmäistä A Very Scary Solstice -levyä monipuolisempi ja toteutukseltaan kunnianhimoisempi. Lue loppuun

Gremlins

JOULUKALENTERI 13/24

Gremlins
(USA 1984)

Joe Danten Riiviöt eli Gremlins (1984) on jo ikonisen aseman saavuttanut kauhukomedia, jossa joululahjaksi annetulla uudella lemmikillä onkin katastrofaaliset seuraukset. 1980-luvun mörkkileffojen parhaimmistoon kuuluva elokuva on edelleen pirullisen hauska, aavistuksen erilainen jouluelokuva. Lue loppuun

The Grazies

JOULUKALENTERI 12/24

The Grazies
(USA, 2010)

Zombie-elokuvan isä George A. Romero on tuottanut 2000-luvulla parempia elokuvia kuin ohjannut. Yksi näistä on 2010 ilmestynyt The Grazies, joka perustuu Romeron samannimiseen elokuvaan vuodelta 1973 (suom. Kaikki saastuneet tuhotaan). The Grazies sijoittuu iowalaiseen pikkukaupunkiin, jossa alkaa levitä väkivaltaisuutta ja hulluutta aiheuttava virus. Lue loppuun

Black Christmas

JOULUKALENTERI 9/24

Black Christmas
(Kanada, 1974)

Joulu on poikinut myös monia kauhuelokuvia ja vuoden 1974 Black Christmas on yksi varhaisimpia. Joku vainoaa kanadalaisen college-asuntolan naisia ja yksitellen he alkavat kadota. Häiritsevä tunnelma ja tyylikäs kuvaus yhdistyvät tässä kulttiklassikossa, josta on valitettavasti tehty uusikin versio vuonna 2006. Lue loppuun

Silent Night, Deadly Night 2

JOULUKALENTERI 5/24

Silent Night, Deadly Night 2
(1987)

Silent Night, Deadly Night on Charles Sellierin slasher-elokuva vuodelta 1984. Jonkinlaisen kulttimaineen saavuttanut elokuva kertoo pojasta, jonka vanhemmat joutuvat joulupukiksi pukeutuneen murhaajan uhriksi, minkä seurauksena pojasta itsestään kasvaa sosiopaattinen sarjamurhaaja. Silent Night, Deadly Night Part 2 (1987) sen sijaan on aivan toisenlaisen maineen saavuttanut jatko-osa: luvattoman törkeä rahastusyritys, joka ei onnistu edes siinä. Lue loppuun

Ystävät hämärän jälkeen (USA)

Let Me In
(USA, 2010)

Ruotsalainen Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) on sanalla sanoen loistava fantasiadraama, joka kertoo vampyyritytön ja koulukiusatun pojan erikoisesta ystävyydestä. Koska elokuva menestyi ulkomailla, oli Hollywood-versio vain ajan kysymys. John Ajvide Lindqvistin alkuperäisromaanin ja -käsikirjoituksen otti käsiteltäväkseen ohjaaja Matt Reeves, joka muistetaan parhaiten hirviöleffasta Cloverfield (2008). Lue loppuun