Black Christmas

JOULUKALENTERI 9/24

Black Christmas
(Kanada, 1974)

Joulu on poikinut myös monia kauhuelokuvia ja vuoden 1974 Black Christmas on yksi varhaisimpia. Joku vainoaa kanadalaisen college-asuntolan naisia ja yksitellen he alkavat kadota. Häiritsevä tunnelma ja tyylikäs kuvaus yhdistyvät tässä kulttiklassikossa, josta on valitettavasti tehty uusikin versio vuonna 2006.

Bob Clarkin ohjaama ja tuottama Black Christmas alkaa hämyisen kamerakuvan lähestyessä yliopistoasuntolan ovea. Kuuluu vain kulkijan huohotus ja askelet, sekä sisältä kantautuvan ilonpidon ääniä. Kuvaustapa ei ole nykyään enää kovin omaperäinen, mutta kuvan tummanpuhuva rosoisuus tekee siitä vaikuttavan.

Black Christmasin pääosissa nähdään kuuluisia nimiä: päähenkilö Jess Bradfordin roolissa nähdään Olivia Hussey, joka voitti Oscarin vuoden 1968 Romeo ja Julia -filmatisoinnista. Hänen poikaystäväänsä, neuroottista pianistia Peter Smythea näyttelee Stanley Kubrickin 2001:stä (1968) tuttu Keir Dullea. Myös keskeisessä roolissa on Margot Kidder, joka tuli myöhemmin tunnetuksi vanhoista Superman-elokuvista Lois Lanen roolista.

Elokuvan alussa asuntolan tytöt ovat jo jonkin aikaa saaneet puheluita ”huohottajalta”. Iltaa ennen joululomille lähtöä yksi tytöistä katoaa, ja heti perään seuraa uusi, entistäkin häiriintyneempi puhelu. Kadonneiden kohtaloa ei kuitenkaan katsojalta salailla, vaan ensimmäinen tyttö näkyy muoviin tukehdutettuna ullakkoikkunassa jo hyvin pian alun jälkeen.

Parasta Black Christmasissa ovatkin häirikköpuhelut, joiden soittajaa näyttelee muun muassa ohjaaja-tuottaja Bob Clark. Puhelut ovat todella hämmentäviä ja siksi pelottavia: ne eivät jää vain alun irstailuihin, vaan kuulostaa siltä, että soittaja näyttelee useita rooleja, jotka kinastelevat keskenään. Kestää myös aikaa, ennen kuin häirikköpuhelut tajutaan yhdistää tyttöjen katoamisiin.

Pieniä ongelmia löytyy tästäkin elokuvanautinnosta. Olivia Husseyn käyttämä aksentti on todella epämääräinen, vaikka se kenties yrittääkin brittiaksentilta kuulostaa. Marian Waldmanin esittämä asuntolan johtaja on tarkoitettu kaiketi koomiseksi sivuhahmoksi, mutta hän on lopulta vain piinallisen ärsyttävä. Ja ensimmäisen kadonneen isä Mr. Harrison (James Edmond) suhtautuu järkyttäviin tapahtumiin aivan liian stoalaisesti.

Pienet nysväämiset eivät kuitenkaan riitä kaatamaan slasher-elokuvan klassikkoa, jonka loppuratkaisukin on kaikessa yksinkertaisuudessaan parhaita koskaan toteutettuja. Elokuva voi nykykatsojalle olla puuduttavan hidas, mutta tunnelma korvaa senkin. Irtohuomiona todettakoon, että on hauska nähdä välillä elokuvia, joissa poliisit ovat oikeasti älykkäitä ja pyrkivät auttamaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s