The Grazies
JOULUKALENTERI 12/24
The Grazies
(USA, 2010)
Zombie-elokuvan isä George A. Romero on tuottanut 2000-luvulla parempia elokuvia kuin ohjannut. Yksi näistä on 2010 ilmestynyt The Grazies, joka perustuu Romeron samannimiseen elokuvaan vuodelta 1973 (suom. Kaikki saastuneet tuhotaan). The Grazies sijoittuu iowalaiseen pikkukaupunkiin, jossa alkaa levitä väkivaltaisuutta ja hulluutta aiheuttava virus.
The Graziesin ohjauksesta vastaa entisen Disney-johtaja Michael Eisnerin poika Breck Eisner, jonka tunnetuin ohjaustyö lienee hömppäseikkailu Sahara (2005). The Graziesissa sen sijaan ei ole mitään höttöistä, vaan elokuva on asiallisen väkivaltaista kauhua.
Elokuva keskiössä ovat sheriffi David (Timothy Olyphant) ja hänen vaimonsa (Radha Mitchell), jotka kohtaavat ouddot väkivaltaisuudet ensimmäisten joukossa. Hyytävässä alkukohtauksessa lähiseudun farmari saapuu keskelle kevään ensimmäistä baseball-peliä haulikko kädessä. Sitä ennen on tosin elokuvan ”introssa” vilautettu jo koko kaupunki liekeissä, joten tietäähän sen, ettei tässä hyvin käy.
Punaniskametsästäjät löytävät soisesta metsästä kuolleen laskuvarjohyppääjän, mikä johdattaa Davidin ja apulaissheriffinsä Russellin (Joe Anderson) jokeen pudonneelle rahtilentokoneelle. Onnettomuudesta ei ole raportoitu kuin huhupuheissa, mikä herättää epäilyksensä. David jäljittää väkivaltaisuudet kaupungin juomaveteen, mutta samalla satelliitit ovat paikantaneet kaupungin ja karanteeni julistetaan.
The Grazies luo perinteisen asetelman, jossa päähenkilöt joutuvat tuntemattoman uhan ja valtion pakkovallan ristituleen. Tämä kaikki on nähty monesti ennenkin, mutta Graziesin kohtaukset ovat paikoin ihan kekseliäitä ja hyvin toteutettuja, eikä loppuratkaisun kaikkia seikkoja pysty arvaamaan ennalta.
Avarat, lehdettömät maalaismaisemat luovat The Graziesille tunnelmalliset puitteet. Jotkut sairastuneiden meikkaukset näyttävät vähän hassuilta ja osa näyttelijöistä on ärsyttäviä, mutta onneksi tapahtumat on suurimmaksi osaksi hyvin perusteltu. On kuitenkin vaikea sanoa, miksi David on kohonnut sheriffiksi, sillä Russell on poliisikaksikosta toimintakykyisempi, päättäväisempi ja rationaalisempi.
The Grazies on joka tapauksessa passelia viihdettä selviytymiskauhun ystäville. Ei mitään ihmeellistä, muttei heikkoakaan.