Category: Teatteri

Aivan kuin minua ei olisi

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä helmikuussa 2010.)

Kuva: Patrik Pesonius, Q-teatteri
Q-teatteri, Ensi-ilta 17.2.2010
Dramatisointi, ohjaus ja käsikirjoitus: Antti Hietala

Bosnian sotaan sijoittuva Aivan kuin minua ei olisi alkaa lupaavasti. Viattomien naisvankien kohtalosta ja hirveistä ihmisoikeusrikkomuksista kertova näytelmä on aiheeltaan lupaava ja varustettu vahvoilla, tv:stä ja elokuvista tutuilla näyttelijöillä. Näytelmä perustuu Slavenka Drakulićin kehuttuun samannimiseen romaaniin. Lue loppuun

Mental Finland

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä syksyllä 2009.)
Kuva: © Smedsensemble
Ensi-ilta Kansallisteatterissa 16.9.2009

Kristian Smedsin Mental Finland oli etukäteen kuvattu vuoden teatteritapaukseksi. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan näyttämösovituksella viime vuonna kohauttanut Smeds tarjoili jälleen nimensä veroisen paketin, jonka tosin moni kriitikko on jo ehtinyt haukkumaan.

Mental Finland sai ensiesityksensä tammikuussa Brysselissä, mutta lopullinen muoto on Kansallisteatteria varten selvästi hieman suomalaistunut. Muutokset eivät ole kovin ilmiselviä, mutta ainakin osa materiaalista olisi varmasti mennyt muulta kuin suomalaisen kulttuurin tuntijalta täysin yli hilseen. Ei sillä, etteikö se silti voisi mennä. Lue loppuun

Huomenna hän tulee

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä 5.2.2009.)
Kuva: Reginald Gray, Samuel Beckettin muotokuva 1961 (Wikimedia Commons)

Lahden kaupunginteatteri, ensi-ilta 14.10.2009
Ohjaus: Samuli Reunanen

Huomenna hän tulee on varmasti yksi 1900-luvun teatterin analysoiduimpia ja eniten käsiteltyjä näytelmiä. Samuel Beckettin (1906-1989) abstraktissa teoksessa pohditaan syvällisiä kysymyksiä, Beckettille ominaisen lakonisen absurdismin siivittämänä. Näytelmä englanninkielinen alaotsikko on ”Tragikomedia kahdessa näytöksessä”, vaikka on ilmeistä ettei ns. suuri yleisö kenties löydä näytelmästä juuri mitään hauskaa. Lue loppuun

Rock’n’Roll

(Julkaistu Viikko Eteenpäissä 11.9.2008.)

Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 4.9.2008
Ohjaus: Kari Rentola

Praha, elokuussa 1968. Neuvostoliiton ja Varsovan joukot, panssarivaunuineen, miehittävät Tšekkoslovakian. Alkaa poliittinen tragedia, josta seuraa lakkoja, pidätyksiä ja sananvapauden rajoittuminen. Läntisessä Euroopassa pidetään mielenosoituksia, ja kommunistiset puolueet ilmaisevat jyrkän vastustuksensa miehitykselle.

Näitä ja niistä seuranneita tapahtumia kuvaa Tom Stoppardin käsikirjoittama, ja Kari Rentolan ohjaama Rock ’n’ Roll, joka sai suomenkielisen kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterissa 4.9. Historiallisesti tarkka näytelmä liikkuu vuodesta 1968, aina 90-luvun alkuun, avaten näin melkoinen perspektiivin Euroopan historiaan. Lue loppuun

Arkku

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä maaliskuussa 2008.)
Kuva: Leena Klemelä, Kansallisteatteri

Kansallisteatteri, ensi-ilta 14.3.2008
Ohjaus: Jukka Rantanen

Jukka Rantasen ohjaama ja Jari Järvelän käsikirjoittama, ”kauhunäytelmäksi” kutsuttu Arkku sai ensi-iltansa Kansallisteatterin Willensaunassa 14.3. Odotusten mukaan näytelmä olisi erilainen, radikaali, ja sitä kuvailtiin jopa ”zombie-splatteriksi”, kauhuelokuvien ystäville tutuin termein.

Näytelmä tarjosi kaiken kaikkiaan hyvin erikoisen teatterikokemuksen. Ulkoasu oli tummanpuhuva, tapahtumat järkyttäviä ja traagisia. Mutta mitäpä muutakaan voi odottaa näytelmältä joka alkaa elävältä hautaamisella? Lue loppuun