Category: Elokuvat

Ylioppilasrykmentti

71: Into the Fire
(Pohwa sokeuro, Etelä-Korea 2009)
Julkaisija: Pan Vision / Scanbox

Ylioppilasrykmentti, eli kansainvälisesti 71: Into the Fire on etelä-korealaisen Lee Jae-Hanin kolmas pitkä ohjaustyö, joka sijoittuu Korean sotaan vuonna 1950. Tositapahtumiin perustuvassa sotadraamassa 71 alikoulutettua opiskelijasotilasta päätyy yksin puolustamaan strategisella paikalla sijaitsevaa tyttökoulua Pohjois-Korean joukkoja vastaan. Lue loppuun

Christmas in August

JOULUKALENTERI 24/24

Christmas in August
(Etelä-Korea, 1998)

Christmas in August on etelä-korealaisen Heo Jin-hon ensimmäinen pitkä ohjaustyö vuodelta 1998. Sympaattisessa melodraamassa kolmekymppinen valokuvakauppias Jung-won saa diagnoosin kuolemansairaudestaan. Samaan aikaan hän kuitenkin kohtaa eriskummallisen parkkipirkon, joka voisi olla hänen elämänsä rakkaus. Lue loppuun

Fantastic Mr. Fox

JOULUKALENTERI 18/24

Fantastic Mr. Fox
(USA, 2009)

Fantastic Mr. Fox (2009) on Wes Andersonin kuudes kokopitkä elokuva, joka perustuu Roald Dahlin lastenkirjaan. Poukkoilevista ja sympaattisista draamakomedioista tunnettu Anderson ansioituu myös koko perheen elokuvaohjaajana, eikä lopputuloksesta moittimisen sijaa löydy. Lue loppuun