Fantastic Mr. Fox
JOULUKALENTERI 18/24
Fantastic Mr. Fox
(USA, 2009)
Fantastic Mr. Fox (2009) on Wes Andersonin kuudes kokopitkä elokuva, joka perustuu Roald Dahlin lastenkirjaan. Poukkoilevista ja sympaattisista draamakomedioista tunnettu Anderson ansioituu myös koko perheen elokuvaohjaajana, eikä lopputuloksesta moittimisen sijaa löydy.
Fantastic Mr. Fox ei ole aivan ensimmäinen Andersonin ohjaama animaatio, sillä vuoden 2004 elokuvassa Steve Zissoun vedenalainen maailma (The Life Aquatic with Steve Zissou) nähtiin jo paljon stop-motion -tekniikalla toteutettuja vedeneläviä. Fantastic Mr. Fox on toteutettu kokonaan perinteiselle nukke- ja vaha-animaatiolla, joka ei edes pyri CGI-tyyliseen sulavuuteen. Animaatio onkin hyvin kaunista ja hahmot eläväisiä.
Fantastic Mr. Fox kertoo nimensä mukaisesti herra Ketusta ja tämän vaimosta, jotka muuttavat miehen mielihalun vuoksi puuhun. Kettu on entinen kanarosvo, joka on vaimonsa painostamana vaihtanut ammattiaan kolumnistiksi, mutta vanhoilla päivillä alkavat rikollishommat jälleen kiinnostaa. Kettu päättää tehdä viimeisen ison keikan ja iskeä kolmen kaikkein ilkeimmän maanviljelijän tiluksille peräkanaa. Varsinainen kaaos syntyy, kun maanviljelijät alkavat määrätietoiseen operaatioon listiäkseen Ketun.
Elokuvan näyttelijäkaarti on poikkeuksellisen vaikuttava. Päärooleissa ovat George Clooney ja Meryl Streep. Heidän lisäkseen äänen lainasivat muun muassa Bill Murray, Michael Gambon, Willem Dafoe, Owen Wilson ja Jarvis Cocker, joka esittää myös elokuvaa varten tehdyn kappaleen ”Petey’s Song”. Erityiskiitosta ansaitsee Kettujen poikaa näyttelevä Jason Schwartzman, joka onkin fyysisesti hieman eleettömäksi näyttelijäksi yllättävän monipuolinen ääninäyttelijä. Myös Dafoe on hillitön kellaria vartioivana rottana.
Fantastic Mr. Foxin hienous piilee sen kekseliäässä huumorissa ja uskottavassa psykologisoinnissa. Kettu ei ole luonnostaan ”fantastic”, vaan hänellä on synnynnäinen tarve hämmästyttää muita ja selviytyä voittajana. Vaikka Ketun älykkyys lopulta pelastaakin kaikki eläimet, niin samainen älykkyyshän heidät sai pulaan alunperinkin.
Roald Dahlin tyyli näkyy eläinhahmoissa ja tarinassa, mutta Fantastic Mr. Fox on kuitenkin läpeensä Wes Andersonin elokuva. Hän on saanut kaikki muista elokuvistaan tutut maneerinsa toimimaan myös lapsekkaassa animaatiossa, mikä ei ole aivan vähäpätöinen saavutus. Fantastic Mr. Fox on hauska ja poikkeuksellinen kokemus.