Sector 7

(Chilgwanggu, Etelä-Korea 2011)

Vuoden 2006 The Host -elokuvan nähneillä ei voisi olla korkeammat odotukset korealaisilta hirviöleffoilta. Siksipä hiljattain DVD:llä julkaistu Sector 7 herätti etukäteen runsaasti kiinnostusta. Korean ensimmäisestä 3D-elokuvasta arvostelen tällä kertaa perinteisen 2D-version.

Lähtökohdat ovat melko hyvät. Sector 7:n on tuottanut ja käsikirjoittanut Yoon Je-kyoon, joka vastasi muun muassa pätevästä katastrofileffasta Tsunami (2009). Ohjaajana toimiva Kim Ji-hoon on tuntemattomampi. Koska kuitenkin jo Tsunami oli visuaalisesti enimmäkseen toimiva ja jopa sangen hyvin rakennettu, olisi sen seuraajalta odottanut enemmän.

Sector 7 sijoittuu öljynporauslautalle Jeju-saaren lähettyville. Myös Tsunamissa ollut naisnäyttelijä Ha Ji-won esittää Hae Junia, joka yrittää löytää öljysuonen jonkinlaisena kunnianosoituksena alkukohtauksessa kuolleelle isälleen. Hänen enonsa (Ahn Sung-ki) ilmestyy johtamaan uutta operaatiota, mutta hänellä on (suuryhtiön edustajana) aivan omat motiivinsa.

Jo alkukohtauksessa CGI tökkii ja pahasti. Hae Junin isä, joka on seisovinaan merenpohjassa öljynporausputken vierellä, näyttää niin irralliselta, että tapahtumia on vaikea ottaa todesta. Pienet, sormenpään kokoiset hirviöt näyttävät ihan kivoilta, mutta monet kohtaukset on selvästi rakennettu vain 3D-vaikutelmaa silmälläpitäen.

Ei ole mikään yllätys, että pienistä otuksista kasvaa yksi iso mörkki, joka pistää öljynporauslautan remonttiin. Tähän mennessä on kuitenkin pelattu aikaa täysin irrallisilla moottoripyöräkohtauksilla ja päähenkilön muka-romanssilla elokuvan komistusnäyttelijän Oh Ji-hon kanssa. Kun örkki sitten ilmestyy, on se tökerö ja epäomaperäinen lukuunottamatta hyljemäisiä eviä. Hirviö näyttää sentään kivasti olevan mukana kohtauksissa, mutta sen liikkeet ovat liian nopeita ja pinta liian kiiltävä ollakseen realistinen.

Lopulta elokuvan suurin kompastuskivi ei kuitenkaan ole erikoistehosteet vaan täysin olematon tarina ja pahviset hahmot. Keskeisiä hahmoja on kolme, sekä yksi koominen sivuhahmo, ja loput ovat alusta asti selvää tykinruokaa. Tarinaa ei oikeastaan ole ja viimeinen 40 minuuttia hirviötä vain pahoinpidellään erilaisilla tavoilla. Koska hirviö ei luodeista, tulesta, haposta tai räjähdyksistä ole moksiskaan, ei se tunnu enää realistiselta, eikä päähenkilön kohtalo jaksa kiinnostaa sitä vähää.

The Host on yhäkin loistava ja omaperäinen hirviöleffa, mutta Sector 7 tuhoutuu oman kaupallisuutensa alle. Yli puolet kohtauksista tuntuvat olevan elokuvassa vain siksi, että ne näyttäisivät kivalta 3D:nä. En osaa sanoa ovatko tehosteet sitten teatterissa ja 3D-lasien läpi pärjänneet jotenkin paremmin, mutta ainakin kotikatsomossa mitään seikkailuntuntua ei välity.

On myös kiinnostavaa, että Sector 7 jäljittelee Hollywood-tyyliä enemmän kuin korealaiset elokuvat yleensä. Liekö ihme, että lopputulos on puolivalmis ja yhdentekevä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s