(Kibô no kuni, Japani 2012)
Sarja: Helsinki Cine Aasia

Mestarillisen Sion Sonon tuorein elokuva sijoittuu varsin apokalyptisiin maisemiin, mutta kertoo pohjimmiltaan vanhenemisesta ja menetyksestä.

The Land of Hope perustuu vuoden 2011 Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen ja sitä seuranneeseen evakuointiin. Muun muassa loistavan Love Exposuren (2008) ja Guilty of Romancen ohjaanneen Sion Sonon elokuva esittelee tosin lähitulevaisuuden fiktiivisen Nagashiman kunnan, jossa tapahtuu samanlainen onnettomuus kuin Fukushimassakin.

Elokuva keskittyy Onon maanviljelijäperheen näkökulmaan, kun maanjäristyksen jälkeen viranomaiset vetävät karanteenirajan keskeltä pientä kotikylää. Poika Yoichi (Jun Murakami) ja hänen vaimonsa Izumi (Megumi Kagurazaka) muuttavat vähän matkan päähän potentiaaliselta riskialueelta, mutta jääräpäinen isä Yasuhiko (Isao Natsuyagi) ei suostu dementoituneen vaimonsa (Naoko Ohtani) kera liikahtamaan edes häätöuhan edessä.

The Land of Hopen keskeinen jännite piilee luopumisen ja menetyksen teemoissa, joita etekin vanheneminen ja vanhemmuus elokuvassa edustavat. Yasuhiko ei ole valmis luopumaan isoisänsä asuttamasta maatilasta, Yoichi ei ole valmis jättämään perhettään ja naapurin pojan (Hikari Kajiwara) kanssa seurusteleva Mitsuru (Yutaka Shimizu) ei pysty hyväksymään tsunamissa menehtyneiden vanhempiensa kohtaloa.

Vaikka ihmisläheisen elokuvan tapahtumat sijoittuvat hyvin rajattuun ympäristöön, on koko Japanin tulevaisuus jatkuvasti läsnä. Yasuhiko julistaa, kuinka valtioon ei voi luottaa ja politiikot eivät ole heidän puolellaan. Toisaalta tsunamin ryvettämällä rannalla kävelevät pikkulapset tokaisevat, että Japanin tulee nyt ottaa yksi askel kerrallaan. Ei voi olla ajattelematta, että Sion Sono heijastelee teoksessaan monien japanilaisten todellisia tunteita.

Taidokas näyttelijäkaarti on monista Sonon elokuvista tuttu, erityisesti Megumi Kagurazaka, joka näytteli Guilty of Romancen lisäksi muun muassa Himizussa (2011) ja Cold Fishissä (2010), sekä niinikään jälkimmäisistä (sekä Cutista) tuttu Denden, joka tekee pienen roolin naapuriperheen isänä. Todelliset taidonnäytteet antavat kuitenkin vanhuspari Isao Natsuyagi ja Naoko Ohtani. Erityisesti Ohtani on jatkuvasti kotiinpalaamisesta höpöttävänä dementikkona sydäntäsärkevän liikuttava.

The Land of Hope edustaa Sonon Himizussa aloittamaa visuaalisesti hillitympää linjaa, jossa voittoisa osa lavastusta näyttäisi olevan aitoa jättömaata. Elokuva on rujolla tavalla kaunis, mutta pääpaino on realistisella ympäristöllä ja voimakkaalla symboliikalla. Erityisesti maaseutua halkova karanteeniaita ja eräässä kohtauksessa jopa surrealistisesti havainnollistetut aidanseipäät alleviivaavat yksinkertaista, mutta toimivaa tematiikkaa.

Sion Sonon parhaasta elokuvasta ei suinkaan ole kyse, mutta tuskinpa myös runoilijana ja kirjailijana ansioitunut ohjaaja osaisi heikkoa elokuvaa tehdä vaikka haluaisi. The Land of Hope on voimakas, parhaimmillaan kirpaiseva draama, ja samalla väkevä mielenilmaus ydinvoimaa vastaan.