Tagged: 2010

Dmitri Gluhovski, Metro 2033

Metro 2033
(suom. Like, 2010)

Dmitri Gluhovski on venäläinen journalisti-kirjailija, joka tuli kansainvälisesti tunnetuksi esikoisromaanillaan Metro 2033. Gluhovski alkoi julkaista teostaan jo vuonna 2002 internetissä, luku kerrallaan. Valtavan suosion ansiosta teos julkaistiin kansissa vuonna 2005 ja suomenkielinen käännös ilmestyi 2010. Gluhovski on sittemmin kirjoittanut teokselle myös jatko-osan, Metro 2034 (suom. Like, 2011). Lue loppuun

The Grazies

JOULUKALENTERI 12/24

The Grazies
(USA, 2010)

Zombie-elokuvan isä George A. Romero on tuottanut 2000-luvulla parempia elokuvia kuin ohjannut. Yksi näistä on 2010 ilmestynyt The Grazies, joka perustuu Romeron samannimiseen elokuvaan vuodelta 1973 (suom. Kaikki saastuneet tuhotaan). The Grazies sijoittuu iowalaiseen pikkukaupunkiin, jossa alkaa levitä väkivaltaisuutta ja hulluutta aiheuttava virus. Lue loppuun

Ystävät hämärän jälkeen (USA)

Let Me In
(USA, 2010)

Ruotsalainen Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) on sanalla sanoen loistava fantasiadraama, joka kertoo vampyyritytön ja koulukiusatun pojan erikoisesta ystävyydestä. Koska elokuva menestyi ulkomailla, oli Hollywood-versio vain ajan kysymys. John Ajvide Lindqvistin alkuperäisromaanin ja -käsikirjoituksen otti käsiteltäväkseen ohjaaja Matt Reeves, joka muistetaan parhaiten hirviöleffasta Cloverfield (2008). Lue loppuun

Diagnosis: Death

Diagnosis: Death
(Uusi-Seelanti, 2010)

Pienen budjetin kauhu- ja plätter-leffoilla on Peter Jacksonin ansiosta hyvä historia Uudessa-Seelannissa. Myös 2006 ilmestynyt Black Sheep oli hauska ja groteski lajityypin edustaja. Siksipä Diagnosis: Death -elokuvalla onkin suuret kengät täytettävinä. Tuntemattoman Jason Stutterin ohjaaman kauhukomedian ainoa markkina-arvo tuntuu etukäteen olleen Flight of the Conchords -sarjan näyttelijöiden saaminen mukaan projektiin. Valitettavasti leffa jää hyvin kauas tv-sarjan tasosta. Lue loppuun

Jon Anderson, Vanha ylioppilastalo 2010

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä lokakuussa 2010.)

Kuva: Tuukka Hämäläinen

Progeklassikko Yesin solisti Jon Anderson esiintyi yllättäen soolokeikalla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla 29.9.2010. Lähes 70-vuotias laulaja sairastui pari vuotta sitten vakavasti, eikä tämän jälkeen ole esiintynyt orkesterin kanssa. Niinpä Vanhan ylioppilastalon konsertista ei tiennyt mitä odottaa. Lue loppuun

Danger Mouse and Sparklehorse – The Dark Night of the Soul

Danger Mouse and Sparklehorse – The Dark Night of the Soul
(2010)

Indiemuusikko Mark Linkous (eli Sparklehorse) ja lauluntekijä-tuottaja Brian Joseph Burton (eli Danger Mouse) löivät luovat päänsä yhteen ja tuottivat yhdessä häkellyttävän indierocklevyn Dark Night of the Soul. Nimekkäiden solistien tähdittämä levy joutui ennen julkaisuaan ongelmiin levy-yhtiön kanssa ja se julkaistiinkin alunperin erikoisversiona, jonka mukana tuli vain kaksi tyhjää CD-levyä. Albumin sisältö sen sijaan vuodettiin tahallisesti internettiin. Sittemmin varsinaisen CD- ja LP-julkaisun saanut levy jäi vuonna 2010 itsemurhan tehneen Linkousin viimeiseksi levytysprojektiksi. Lue loppuun