Jälkeenjäävät

(Kuva: Pate Pesonius)

Pirjo Lonka, Eero Ritala ja Lotta Kaihua. (Kuva: Pate Pesonius)

(Q-teatteri, 2015)

Jani Volasen näytelmä jatkaa Häiriötekijän ja Ihmebantun viitoittamalla tiellä, mutta onnistuu olemaan suoremmin koominen ja helpommin lähestyttävä kuin edeltäjänsä.

Jos jollekulle ei ollut selvää, että Jälkeenjäävät jatkaa Häiriötekijän (Q-teatteri, 2014) linjoilla, tekee näytelmän alkukohtaus sen alleviivatun selväksi. Jälleen saapuu Elena Leeven ja Eero Ritalan esittämä pariskunta samanlaiseen asuntonäyttöön kuin Häiriötekijänkin alussa ja tälläkään kertaa ei kaikki suju aivan suunnitelmien mukaan.

Jani Volasen ohjaama ja koko työryhmän käsikirjoittama Jälkeenjäävät on jälleen kokoelma episodeja (tai sketsejä), joita nivotaan yhteen löyhän teeman ja videosegmenttien avulla. Tyyli ja osa näyttelijöistäkin on tuttu jo Ihmebantu -tv-sarjasta (2009) ja huumoria löydetään jälleen synkemmistä aiheista – onhan koko näytelmän teemana oikeastaan kuolema.

Jälkeenjäävien osiot ovat itsenäisiä kohtauksia, joiden välillä ei ole suoria yhteyksiä. Niissä saatetaan viettää vaikkapa kaoottisia hetkiä 50-vuotisjuhlien jatkoilla tai ihmetellä, kun avomies yhtäkkiä ilmoittaa, ettei hän olekaan se, joka on vuosia väittänyt olevansa. Parhaimmistoa on Jussi Nikkilän erinomainen monologi ahdistavasta kauppareissusta, joka tuo erehdyttävästi mieleen Volasen neuroottiset vuodatukset Ihmebantussa.

Elena Leeve ja Jussi Nikkilä. (Kuva: Pate Pesonius)

Elena Leeve viruu kuolinvuoteella ja Jussi Nikkilä soittaa kukkopilliä. (Kuva: Pate Pesonius)

Kohtaukset ovat kaikki kekseliäitä, mutta näytelmän kiistattomaksi kohokohdaksi muodostuu Lotta Kaihuan pitkä monologi, joka esitetään useammassa osassa muiden kohtausten välillä. Pikkuhiljaa kehkeytyä kertomus olisi oivallinen novellinakin, mutta tekstin sovitus lavalle vain korostaa sen tarkkanäköisyyttä ja yllätyksiä. Harvoin olen nauranut niin että sattuu, mutta tämä sen teki.

Kaikki näyttelijät tekevät erinomaista työtä ja kaikki pääsevät myös irroittelemaan rooleissaan, paitsi Elena Leeve. Kumma kyllä sama vaivasi myös Häiriötekijässä, jossa siinäkin Leeve esitti ainoastaan täysin ”selväjärkisiä” rooleja, eikä myöskään saanut omaa monologia. Olisiko seuraavaksi aika antaa Leevenkin esittää sitä kohtauksen häiriötekijää?

Jälkeenjäävien voisi aiheensa puolesta kuvitella sukeltavan vielä syvempiin vesiin kuin Häiriötekijän, mutta näin ei kuitenkaan ole. Elokuvaksikin taipunut Häiriötekijä oli nimensä mukaisesti häiritsevämpi, eikä kaikista episodeista ollut ehkä tarkoituskaan löytää mitään varsinaisesti huvittavaa. Jälkeejäävät on siinä mielessä suorasukaisempi komedia, että sen osiot muistuttavat enemmän perinteisiä sketsejä – vaikka huumori mustaa onkin.

Yllättävää kyllä näytelmä ansaitsee kehuja myös käsiohjelmastaan. Perinteisten kuvien ja tekijätietojen sijaan Jälkeenjäävien käsiohjelma sisältää 76 sivua kiinnostavaa lyhytproosaa, joka lienee työryhmän näytelmää varten kirjoittamaa. Käsiohjelman tekstit jatkavat samaa linjaa esityksen kanssa, mutta kansien välistä löytyy myös vakavampia sävyjä.

Jani Volasen ympärillä Julmahuvista lähtien kokoontunutta komediaryhmää voisi kiistatta kutsua Suomen Monty Pythoniksi, jos vain jäsenet olisivat pysyneet samoina. Tommi Korpela on tietysti ollut mukana ”alusta” asti, mutta muuten näyttelijöitä ja kirjoittajia on tullut ja mennyt. Haastatteluista olen ymmärtänyt, että yhdessä kirjoittaminen tapahtuu Volasen johdolla, ja ohjaajana hänen kädenjälkensä on vahva ja tunnistettava.

Kuten Monty Python, Volasen tiimikin rikkoo perinteisiä käsityksiä siitä, kuinka komediaa tehdään ja mistä aiheista huumoria on soveliasta ammentaa. Jälkeenjäävät ei ehkä lopulta ole aivan yhtä voimakas teos kuin Häiriötekijä, mutta se on silti erinomainen, haastava ja hysteerisen hauska. Samalla näen sen osana jatkumoa, jonka en koskaan toivoisi päättyvän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s