Under the Skin

Under the Skin(Iso-Britannia, 2013)

Sarja: Season Film Festival.

Unenomainen scifi-draama Under the Skin osoittaa rohkeasti, ettei genre-elokuvan tarvitse mukautua valtavirran kerrontaan.

Jonathan Glazerin ohjaama Under the Skin on kiistatta genre-elokuva, mutta on paljon vaikeampaa sanoa mihin genreen se kuuluu. Tieteisfiktion, kauhun, art housen ja draaman elementit kietoutuvat yhteen omaperäisesti kerrotussa elokuvassa, joka häkellyttää visuaalisuudellaan.

Löyhästi Michel Faberin samannimiseen romaaniin (2000) perustuvassa elokuvassa nimetön muukalainen (Scarlett Johansson) saapuu Maahan, kiertelee Skotlantia ja huijaa yksinäisiä miehiä mukaansa. Kun kaunis, mutta vähäeleinen viettelijä kuskaa miehet talolleen, ei yksikään palaa. Sitä, mitä sitten tapahtuu, voi kukin muodostaa oman tulkintansa.

Under the Skinin tapahtumista on parasta olla paljastamatta liikaa, sillä se yllättää ennakkoluulottoman katsojan monesti. Sen voi kuitenkin turvallisesti todeta, että Glazerin ohjaus aivan poskettoman komeaa katsottavaa. Hän rakentaa minimalistisista otoksista tarinaa, joka tuntuu aidolta ja elävältä. Visuaalisesti elokuva ammentaa niin unenomaisesta fantasiasta kuin Skotlannin jylhästä luonnostakin. Kokeellisen muusikon Mica Levin erinomainen sävellys käy yksiin naturalistisen äänimaailman kanssa.

Dialogia on vähän ja harkitusti, ja pääpaino on visuaalisella kerronnalla. Se on kunnianhimoista, mutta tällä kertaa riskin ottaminen kannattaa. Kolikon kääntöpuolena Under the Skin voi olla osalle yleisöstä vieraannuttava ja sekavakin kokemus. Elokuva ei todellakaan turhia selittele saati kosiskele katsojiaan.

Haastavasta ja hillitystä kerronnasta huolimatta Under the Skin pääsee nimensä mukaisesti ihon alle. Se näyttää ihmiskunnan ulkopuolisen tarkkailijan silmin, eikä näky ole kovin imarteleva. Muutama kohtaus, erityisesti kehitysvammaisen nuoren miehen kohtaaminen, ovat todella koskettavia ja raadollisia.

Under the Skin ei varmasti miellytä kaikkia, mutta tässä tapauksessa se kertoo pikemminkin elokuvan voimakkuudesta kuin kehnoudesta. Se on elokuva niille, jotka hyväksyvät genre-elokuvien premissit, mutta kaipaavat muutakin kuin valmiiksi pureskeltua valtavirran viihdettä.

Näytökset: seasonfilmfestival.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s