Jumalan rakastaja 2013

Juska Paarma (Mikko Virtanen) uhraa itsensä täydellisyyden ristille. (Kuva: Päivi Karjalainen)

Juska Paarma (Mikko Virtanen) uhraa itsensä täydellisyyden ristille. (Kuva: Päivi Karjalainen)

(Kokkolan kaupunginteatteri, 2013)

Sarja: Tampereen teatterikesä.

Päivitetty versio Jussi Parviaisen kohutusta näytelmästä on pätevä esitys, mutta kokonaisuus jää hajanaiseksi ja viesti epämääräiseksi.

Sakari Hokkasen ohjaama Jumalan rakastaja 2013 noudattelee ilmeisen uskollisesti alkuperäisteoksen tarinaa, mutta Arto af Hällströmin kansaesityksessä (1983) järkyttänyttä seksiä ja väkivaltaa on karsittu. Tämä perusteellaan käsiohjelman esittelytekstissä asiallisesti: Tarinan ei haluttu jäävän kohusisällön jalkoihin. ”Seksi ja väkivalta ovat pintaa. Teot ovat tässäkin näytelmässä vain oireita: eihän Macbethinkään aihe ole murhat,” kirjoittaa käsikirjoituksen nykyaikaan päivittänyt Jussi Moila.

Kuten Parviaisen monissa muissakin teoksissa, päähenkilön nimi on Juska Paarma (Mikko Virtanen). Nuori mies joutuu alussa tuuliajolle avioeron vuoksi ja eroon pariskunnan ajaa Juskan pakonomainen kehonrakennus ja täydellisyydentavoittelu, jota hän kutsuu ”työksi”. Nyt Juskan elämän täyttää kuntosali, kristillinen uusnatsikaveri Venttiili (Tuomo Kemppainen), sekä bodarimessias Leso ja Juskan mykkä ”peilikuva”, hänen muodostamansa tunteeton ideaaliversio itsestään. Molempia viimeksi mainittuja esittää Seppo Merviä, joka lisäksi näyttelee myös vaatesuunnittelija Leo Kalvetta. Hänen muuntautumiskykyään sopii ihailla. Kaksoisrooleissa ovat myös Irina Parviainen (Juskan vaimo sekä Venttiilin sisar) ja Pia Andersson (fitness-mimmi Tarja sekä muotitoimittaja Raija).

Samalla kun Juska vajoaa yhä syvemmälle haaveisiinsa, joiden keskiössä on lähes kirjaimellinen muuttuminen Michelangelon Daavid-patsaaksi, hän vieraantuu ainoasta ”tavallisesta” tuttavastaan HB:stä (Jarmo Perälä) ja muuttuu lopulta väkivaltaiseksi. Tarina etenee hitaasti ja kuntosalimiljöössä vietetään ensimmäisellä puoliskolla turhankin paljon aikaa, mutta hidastempoisuus itseasiassa tukee tarinan asteittaista kehkeytymistä.

Jumalan rakastajan suurin ongelma on teemojen hajanaisuus. Itserakkauden ja kehonrakennuksen tematiikka muodostaa yhden säikeen, seksuaalisuuden ja väkivallan suhde toisen, eivätkä nämä itsestäänselvästi liity toisiinsa saati Venttiilin edustamiin kristinuskon ja muukalaisvihan teemoihin. Teemoja olisi kenties kannattanut karsia tai vaihtoehtoisesti syventää käsittelyä pidentämällä koko näytelmää.

Vuoden 2013 päivityksessä näkyvät sosiaalinen media ja nettikeskustelut, mutta esimerkiksi musiikkivalinnoissa kuuluvat pop-kulttuuriviitteet olisivat voineet olla tuoreempiakin. Kuuluu Rocky-leffojen (1976-2006) teemaa, Survivorin Eye of the Tigeria vuoden 1982 Rocky III:sta, sekä Terminatorin (1984) ikonista teemasävellystä, mutta nämä viittaukset olisivat likimain voineet olla läsnä jo 1980-luvun versiossa. Kehonrakennushengessä viittaukset Rockyyn voi toki ymmärtää, mutta Terminator jää vähän avoimeksi: Arnold Schwarzenegger on toki kehonrakentaja ja muskelimies, mutta scifi-leffa aikamatkustavasta kyborgista ei sinänsä liity aiheeseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s