Keisarin uudet vaatteet

Harri Penttilän esittämä keisari kaipaa taas uutta vaatekertaa. (Kuva: Peero Laakanen)

Harri Penttilän esittämä keisari kaipaa taas uutta vaatekertaa. (Kuva: Peero Laakanen)

(Komediateatteri ja Suomen teatteriopisto, 2014)

H. C. Andersenin satuklassikko siirtyy Komediateatterin lavalle perinteisin keinoin, mutta lapsille tarjotaan iloinen ja mukaansatempaava teatterikokemus.

Sarja: Tampereen teatterikesä.

Anu Raipian käsikirjoittama ja ohjaama Keisarin uudet vaatteet noudattelee uskollisesti Andersenin tarinaa pienin päivityksin: Itsekeskeinen keisari (Harri Penttilä) on tyytymätön valtavaan muotivaatteiden kokoelmaansa ja niinpä hän palkkaakin huijarisuunnittelijat (Merituulia Pöysti ja Sini Salo) tekemään hänelle uudet vaatteet ihmekankaasta, joka on niin uskomatonta, että tyhmät ja ”virassaan epäpätevät” eivät pysty edes näkemään sitä.

Tarina on toki yksinkertainen, mutta Suomen teatteriopiston tuotanto venyttelee sitä vain siinä määrin, että lapset saadaan pysymään kärryillä. Komiikkaa haetaan tuskailevista ministereistä (Jukka Saarinen ja Jere Riihinen), sekä tietysti pulleasta keisarista, joka kumma kyllä elää hovineitonsa (Ronja Alatalo/Alli Untala) nuhteessa kuin lapsi, karkkipäivän kaltaisia sääntöjä myöten.

Laulunumerot vievät suuren osan näytelmän kestosta, minkä vuoksi onkin positiivista, että näyttelijät osaavat paitsi laulaa, myös artikuloida selvästi. Kun tarinakin etenee pitkälti laulunsanojen muodossa, voisi epäselvä lausuja pilata koko kokemuksen. Tällaista musiikkinäytelmää on helppo seurata ja Tony Sikströmin sävellyksetkin ovat voittopuolisesti oikein hyviä.

Keisarin uudet vaatteet on hallittu lastennäytelmä, joka vetoaa kohdeyleisöönsä erinomaisesti. Se ei kuitenkaan ole silkkaa kärsimystä myöskään aikuisille, mikä sekin lienee ihanteellista. Esimerkiksi kulttuuriministerin vitsit määrärahoista on selvästi suunnattu varttuneemmille katsojille, jotka voivat hyvinkin naurahdella näytelmän aikana, mikäli eivät ota itseään aivan liian vakavasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s