(Like, 2014)

Jarno Mällisen satiirinen toinen romaani irrottautuu melko kauas Kieroonkasvukertomus-esikoisen tyylistä, vaikka tapahtumapaikka onkin yhä pieni teollisuuskaupunki pohjoisemmassa Suomessa.

Radiopuhelimien kitaristin ja toisen sanoittajan romaani sukeltaa absurdin satiirin maailmaan esitellessään 0:n  (eli nollan) kaupungin, sekä uudistuspaineisiin joutuneen maakuntalehti Palvelijan. Sulkeutunut toimittaja Herkko on vuosikausia vastannut vain lehden mielipidesivusta, mutta uuden päätoimittajan ”Hölpön” komennosta miehestä tulee yksi lehden nousevista kyvyistä – halusi hän sitä tai ei.

Hiekkaan piirretty hirviö on kuin komedian ilmiasuun puettu ankara kritiikki suuria mediataloja ja printtimedian murrostilaa kohtaan. Kuten kirjassa melko suoraan todetaankin, journalismista voi pahimmillaan tulla vain ilmoitusmyynnin ja rahoittajien palvelija, jolla ei ole mitään sananvaltaa, eikä lopulta edes sanottavaa.

Parhaimmillaan Mällisen maakuntapolitiikkaan ja paikallisiin ”vaikuttajiin” kohdistuva satiiri on purevaa ja vitsit saavat nauramaan ääneen. Toisaalta loputtomat kaksimielisyydet ja lehtijuttujen parodiat alkavat liki 300-sivuisessa kirjassa toistaa itseään, ja Herkon tolkuttoman monimielisten ja koukerokielisten tekstien lukeminen käy lopulta jopa haasteelliseksi. Lehtijuttujen latominen sivulle pienemmällä fontilla ja kapeammalle palstalle on hyvä tehokeino, mutta useamman sivun tekstissä se kääntyy itseään vastaan vaikeuttamalla lukemista.

Tarinallisesti romaanissa tapahtuu kovin vähän muutoksia, mikä tekee lukukokemuksesta hieman monotonisen. Henkilöhahmot erottuvat lähinnä koomisten piirteidensä kautta, ja vaikka tällä tapaa saadaankin aikaan useita hauskoja kohtauksia, jää lukija helposti kaipaamaan edes yhtä samaistuttavaa hahmoa. Henkilöiden välinen kanssakäyminen viihdyttää, mutta heidän sisäisen monologinsa ei muodostu kovin mielenkiintoiseksi.

Teksti on edellisen kirjan tapaan parhaimmillaan riemastuttavaa ja heikoimmillaan hankalasti ymmärrettävää. Siinä missä Kieroonkasvukertomus oli helposti samaistuttava ja inhimillinen, on Hiekkaan piirretty hirviö ulkokohtaisempi kokemus. Se on tärkeä ja viihdyttävä puheenvuoro kiinnostavasta aiheesta, mutta kertomakirjallisuutena sillä on ongelmansa.