Harper Leen klassikkoteos Kuin surmaisi satakielen (To Kill a  Mockingbird, 1960) taipui vain kaksi vuotta ilmestymisensä jälkeen elokuvaksi kirjallisuuden Pulitzer-palkinnon siivittämänä. Robert Mulliganin ohjaama elokuva vuodelta 1962 on omalla tavallaan erittäin uskollinen kirjalle, mutta hienovaraisia eroja teosten väliltä kuitenkin löytyy.

Kuin surmaisi satakielen on alakouluikäsen Jean Louisen, lempinimeltään Scoutin kertomus parin vuoden tapahtumista 1930-luvun Alabamassa, fiktiivisessä Maycombin pikkukaupungissa. Tarinan alussa 6-vuotiasta Scoutia ja hänen isoveljeään Jemiä kiehtoo naapuruston urbaanilegendaksi muodostunut asukas Arthur ”Boo” Radley, jonka kuvataan olevan jälkeenjäänyt ja täysin eristäytynyt perheensä taloon. Kaksikko yrittää ystävänsä Dillin avustuksella päästä näkemään velauksenkin miehestä, mutta kertomuksen fokus lipuu kuitenkin pois Boo Radleysta ja Scoutin isän, Atticus Finchin oikeudenkäyntiin. Finch on asianajaja, joka ottaa vastaan tummaihoisen, raiskauksesta syytetyn Tom Robinsonin puolustamisen oikeudessa.

Vaikka elokuvassa käytetään voice over -kertojana aikuista Scoutia (Kim Stanley), ei Horton Footen sovittama, Oscarilla palkittu käsikirjoitus luota turhan tiukasti romaanin narratiiviseen tyyliin. Paljon kirjassa vain Scoutin sisäisessä monologissa mainittuja tapahtumia ja kommentteja on siirretty suoraan dialogin tai tapahtumien kautta kuvatuiksi, mikä onkin elokuvallisessa muodossa mielekkäintä.

Erityisen onnistunut elokuvasovitus on roolituksen osalta. Erinomainen Gregory Peck saikin Atticuksen roolista Oscar-palkinnon, mutta myös lasten roolitus on onnistunut poikkeuksellisen hyvin. Mary Badham tavoittaa poikatyttömäistä ulkonäköään myöten Scoutin keskeisen roolin, ja Jemiä näyttelevä Phillip Alford on juuri sopivalla tavalla pikkuvanhan oloinen. Lasten kesälomaystävästä Dillistä tehdään John Megnan esittämänä pelkistetysti koominen hahmo, mutta se voidaan käsittää tarpeelliseksi elokuvakerronnan ekonomisuuden vuoksi.

Yli 400-sivuiseen kirjaan mahtuu vaiheita ja sivuhahmoja enemmän kuin elokuvaversioon, jossa tapahtumia on kovasti tiivistetty ja typistetty. Suurin leikkaus lienee Atticuksen sisko Alexandra, jolla on keskeinen rooli kirjan loppupuolella, ja joka samalla esittää Atticusta kohtaan esitetyn kriittisen asenteen ulottuvan myös hänen oman sukunsa piiriin. Elokuvassa Alabaman maaseudun takapajuinen ilmapiiri rajataan likimain täysin James K Andersonin näyttelemän Bob Ewellin hahmoon, mikä on turhan yksinkertaistavaa ja antaa tarinan lopetukselle turhan alleviivatun ”paha saa palkkansa” -opetuksen.

Elokuvan huomattavin ero suhteessa kirjaan on kuitenkin Tom Robinsonin (Brock Peters) oikeudenkäynnin nostaminen tarinan keskeisimmäksi osaksi. Romaanissa se muodostaa yhden tarinan juonteista, jotka kaikki kasvattavat Scoutia ja Jemiä, mutta kirjassa kiehtova ja pelottava Boo Radley on paljon keskeisemmässä osassa.

Elokuva menee niinkin pitkälle, että pitkässä oikeudenkäyntikohtauksessa lapsien kautta toteutettu fokalisaatio unohdetaan lähes kokonaan, eikä Scoutiin ja Jemiin viitata useissa avainkohdissa edes reaktio-otosten muodossa. Tämä on keskeinen poikkeama, sillä romaanissa oikeudenkäynti on koko kiemuroineen kuvattu lasten näkökulmasta, ja muilta osin elokuva kuitenkin noudattaa samaa näkökulmaa romaanin kanssa. Elokuvassa oikeudenkäynti muuttuu romaaniin verrattuna irralliseksi kerronnallisen poikkeaman vuoksi.

Ytimeltään Kuin surmaisi satakielen kuvaa kuitenkin saman tarinan sekä kirjan että elokuvan muodossa. Elokuva suoristaa mutkat ja lakaisee kumma kyllä myös paljon romaanin huumorista maton alle. Filmatisointi on tehty hieman siihen sävyyn, kuin se joutuisi jatkuvasti todistelemaan olevansa vakavastiotettava, aikuisille suunnattu elokuva. Ehkäpä tämä oli 1960-luvun alun elokuvakulttuurissa perusteltu päätös, mutta samalla se menettää jotakin kirjan ainutlaatuisesta sävystä.

Kuin surmaisi satakielen on nerokas kirja juuri siksi, että se käsittelee suuria ja vaikeita asioita, kuten tasa-arvoa, erilaisuutta ja ulkopuolisuutta lapsen hieman naiivista perspektiivistä. Harper Leen kerronnallinen valinta lienee ollut hyvinkin harkittu, sillä asiassa kuin asiassa ”valaistuminen” etenee aina mustavalkoisuudesta kohti moniarvoisuutta, mitä Scoutin ja Jemin kasvutarina heijastelee. Samaa on yllättävää kyllä löydettävissä South Park -tv-sarjan älykkäimmistä jaksoista: lapset muodostavat kuvatuissa konflikteissa kolmannen osapuolen, jonka näkökulmasta arvokysymykset pistetään halki, poikki ja pinoon. Tämän vuoksi Kuin surmaisi satakielen on vieläkin ajankohtainen ja terävä teos, vaikka sen kuvaama aika onkin jo historiaa.

Vertailussa käytetyt painokset:

Kuin surmaisi satakielen, suom. Maija Westerlund, 1961 (Gummerus, 2005)
To Kill a Mockingbird, Limited Edition Blu-ray, 1080p High-Definition Widescreen (Universal, 2012)