Pietà

Pieta

Jo Min-soo esittää äitiä, joka sekoittaa velanperijän elämän. (Kuva: HIFF)

(Etelä-Korea, 2012)

Sarja: R&A 2013.

Kansainvälisesti arvostettu Kim Ki-duk tarjoilee kylmäsävyisen kertomuksen väkivallasta, perheestä ja kostosta.

Eteläkorealaisen Kim Ki-dukin edellinen, metafiktion ja dokumentin rajamailla häilyvä Arirang (2011) tuskin miellytti monia hänen aiempien elokuviensa ystäviä, mutta Pietàssa ohjaaja palaa tuttujen teemojen äärelle. Elokuva on kuitenkin suoraviivaisempi ja lähempänä valtavirtaa kuin esimerkiksi vuoden 2002 Bad Guy.

Pietà kertoo Kang-dosta (Lee Jung-jin), velanperijästä, jota maksamatta jättäneiden rankaisu tuntuu kiinnostavan enemmän kuin rahojen vastaanottaminen. Jo avauskohtauksessa mies piiskaa työläisnaista tämän rintaliiveillä ja murjoo sitten velallisen miehen käden työkoneella. Ilmekään ei värähdä kun tämä mies peri velkoja vakuutusrahojen muodossa.

Eräänä päivänä Kang-don elämään kuitenkin tunkeutuu Jo Min-soon esittämä vanhempi nainen, joka väittää olevansa Kang-don jo lapsena hylännyt äiti. Aluksi ei miehellä tunnu usko riittävän, mutta Kang-don luotaantyöntävät testit läpäistyään nainen alkaa tuntua enemmän ja enemmän äidiltä.

Perhe alkaa kuitenkin häiritä velanperijää, joka ei yhtäkkiä kykenekään enää olemaan yhtä raaka ja armoton kuin ennen. Pian käy myös selväksi, että myös naisella on omat salaisuutensa. Taustalle heitetään buddhalainen maailmankatsomus ja alemman työväenluokan yhteiskunnallinen ahdinko.

Kim Ki-dukin kerronta on yhtä vähäeleistä kuin ennenkin, eikä hahmoja opita tuntemaan pintaa syvemmältä. Tätä mielenkiintoista sivustakatsojan perspektiiviä korostaa Jo Yeong-jikin erinomaisen reaktioherkkä kuvaus, joka tilanteesta riippuen siirtyy myös käsivaralta hoidetuksi.

Hieman trillerimäinen tarina ei juoneltaan onnistu valitettavasti yllättämään, mutta siinä on draamanakin tarpeeksi pureskeltavaa. Pietàa voi lisäksi suositella vaikka Kim Ki-dukin aiemmat elokuvat olisivatkin tuntuneet liian hitailta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s