Miss Julie

John ja Miss Julie antautuvat intohimon valtaan. (Kuva: Mark Wessels)

John ja Miss Julie antautuvat intohimon valtaan. (Kuva: Mark Wessels)

(Etelä-Arfikka, 2013)

Sarja: Tampereen teatterikesä.

Nykypäivän Etelä-Afrikkaan sijoitettu August Strindbergin klassikkonäytelmästä oli Tampereen teatterikesän tähtiesitys – ja täysin ansaitusti.

Miss Julie on väkevä draama luokkaeroista, intohimosta ja valtasuhteista, eikä siitä varmaankaan voisi tehdä väkevämpää versiota kuin Baxter Theatre Centren ja Etelä-Afrikan kansallisteatterin näyttävä tuotanto. Vain puolitoistatuntisen näytelmän intensiteettiä kasvatetaan alati tiivistyväksi paineeksi, josta on kiittäminen niin tuotannollista hallintaa kuin voimakkaita näyttelijäsuorituksiakin.

Yaël Farberin ohjaamassa ja Strindbergin klassikon pohjalta käsikirjoittamassa näytelmässä nimikkohenkilö neiti Julie (Hilda Cronje) on buuri, Etelä-Afrikan kolonialistien jälkeläinen, ja hänen vastaparinsa John (Bongile Mantsai) on alkuperäiskansaan kuuluva työläinen. Kaksikon erikoinen suhde saavuttaa käännekohtansa iltana, jona vietetään apartheidin lakkauttamisen 19-vuotispäivää. Kaduilla elää halveksunta valtaeliittiä kohtaan, mutta Julie riskeeraa kaiken juhlimalla alkuperäisväestön mukana.

(Kuva: Murdo MacLeod)

(Kuva: Murdo MacLeod)

Tapahtumien näyttämönä on vaatimattomasti lavastettu kartanon keittiö, jossa Johnin äiti Christine (Zoleka Helesi) hoitaa taloutta ja John kiillottaa kenkiä. Humaltunut Miss Julie saapuu kuitenkin sekoittamaan molempien illan ja lopulta myös oman elämänsä.

Hilda Cronjen ja Bongile Mantsain rohkea näyttelijätyö tekee näytelmästä suoranaisen nautinnon katsoa, vaikka ilmapiiri onkin ahdistava ja pimeydessä piilee väkivallan uhka. Kaksikko tanssii toistensa ympärillä samaan aikaan intohimon ja halveksunnan vallassa. Vaikka John paljastaa rakkautensa Julieta kohtaan, on se ehkä kaikkea muuta kuin rehellistä. Julie puolestaan unelmoi vapaudesta, mutta saa samalla tyydytystä käyttäessään talollisen valtaa tummaihoiseen palvelusväkeen.

Visuaalisesti raaka näytelmä ei kaihda alastomuutta tai verta. Versio voi olla monelle turhankin raju, mutta samalla sen tyylivalinnat tuntuvat perustelluilta. Brydon Boltonin ja Mark Fransmanin  esittämä musiikki luo tapahtumille unenomaisen ja paikoin jopa atonaalisen taustan.

Farberin Miss Julie muuttaa klassikkonäytelmän jälleen ajankohtaiseksi ja nostaa sen ytimeen myös rotuerottelun, sekä kysymyksen maanomistusoikeudesta. Kuinka monen sukupolven päähän kantavat oikeudet – ja entä synnit?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s