The Chef of South Polar

 

Chef of South Polar kansi(Nankyoku ryôrinin, Japani 2009)
Sarja: Helsinki Cine Aasia

Etelänavalle sijoittuvat elokuvat ovat yleensä The Thing -sarjan ja Antarctic Journalin  (2005) kaltaisia genre-elokuvia, mutta japanilainen The Chef of South Polar heittääkin lumisiin maisemiin omaperäisen draamakomedian.

Shuichi Okitan ohjaama ja käsikirjoittama The Chef of South Polar kertoo Nishimurasta, Japanin rannikkovartioston kokista, joka joutuu vasten tahtoaan yli vuoden mittaiselle komennukselle Etelänavan Dome Fuji -tutkimusasemalle. Nuori mies joutuu vaihtamaan perheensä 18 kuukauden ajaksi eriskummalliseen tutkijajoukkoon, eikä konflikteilta tietenkään vältytä.

The Chef of South Polar on tyylipuhdas draamakomedia, vaikka toteutus hieman Hollywood-kliseistä poikkeaakin. Etelänapakomennuksen pituutta ja monotonisuutta kuvataan rauhallisella, tasatahtisella kerronnalla. Tarina ei niinkään kehity, vaan tapahtumat seuraavat toinen toistaan Nishimuran hitaasti menettäessä otteensa todellisuudesta.

Elokuvan voima on lakonisessa, vähäeleisessä huumorissa, sekä vahvoissa persoonissa. Aseman koko henkilökunta on omintakeisia tyyppejä, joilla on kaikilla omat kummallisuutensa. Kukaan ei pysy täysissä järjissä napajäätikön puolivuotisessa pimeydessä ja jokaisen on kohdattava täydellinen eristyneisyys omalla tavallaan. Täysin vakavaksi kuvaukseksi ei elokuva kuitenkaan muutu ja kevyehkä ote pysyy loppuun asti.

The Chef of South PolarPääosaa näyttelevä Masato Sakai voitti kotimaassaan palkinnon roolisuorituksestaan, mikä ei olekaan ihme. Eivätkä muutkaan näyttelijät kauas Sakain taakse jää, vaikka sivuhenkilöt rakentuvatkin aivan muutamasta persoonallisuuden piireestä, kuten kevyemmissä elokuvissa on tapana.

The Chef of South Polarin ongelmana on kenties tasarytmisen kerronnan vähäinen draivi, mikä motivoi katsojaa vähemmän kuin valtavirtaelokuvat tyypillisesti. Mistään taideleffastakaan ei ole kyse, mutta vähän enemmän imua saisi tarinassa olla tai pituutta reilua kahta tuntia vähemmän.

Shuichi Okita on tämän vakuuttavan debyyttinsä jälkeen ohjannut useampia elokuvia, joten miehen nimen voi odottavaa esiintyvän jatkossakin festivaalien listoilla. Jun Nishimuran kirjaan perustuva The Chef of South Polar on etevä, tasapainoinen ja mieleenpainuva elokuva, joka jättää kylmäksi vain miljöönsä osalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s