Killing Them Softly

(Yhdysvallat, 2012)

Rikollisdraama Killing Them Softly yrittää parhaansa mukaan käsitellä painavia, yhteiskunnallisia teemoja, sekä matkia Quentin Tarantinoa.

Chopperin (2000) ohjannut Andrew Dominik palaa rikollisten pariin Cannesissakin kilpailleessa Killing Them Softlyssa. Elokuva tapailee kärkevää dialogia ja poliittista vertauskuvallisuutta, mutta lopputulos ei vakuuta.

Pikkurikolliset Frankie (Monstersissa vakuuttanut Scoot McNairy) ja Russell (Ben Mendelsohn) pestataan ryöstämään Ray Liottan esittämän gangsterin Markien laitoin pokeripeli, sillä verukkeella, että oman pelinsä ennenkin ryöstänyt Markie joutuisi itse mafian silmätikuksi. Ryöstö onnistuu, mutta tietysti Frankie ja Russell joutuvat pian mafian tähtäimeen.

Melko tyypillinen rikostarina perustuu George V. Higginsin kirjaan Cogan’s Trade (1974), mutta se on päivitetty vuoden 2008 Yhdysvaltain presidentinvaalien ja talouskriisin aikaan. Koko tarina peilataan poliittista ja taloudellista sekasortoa vasten, mikä lienee ainoa syy, miksi Killing Them Softly on herättänyt niin paljon huomiota.

Fiktiivisiä ja todellisuuden tapahtumia liitetään tiukasti yhteen tv- ja radiopätkien avulla, mutta lopulta vertaus mafian ja Yhdysvaltain hallituksen välillä jää hyvin löyhäksi. Vaikka vertauksen hyväksyisikin, ei elokuva tunnu oikeastaan muodostavan mitään selkeää kantaa asiaan.

Killing Them Softlyn suurin ongelma on kuitenkin dialogivoittoisuus. Dominik on selvästi tavoitellut Quentin Tarantinon tyyliä, mutta keskustelut eivät ole likimainkaan tarpeeksi kiinnostavia tai omaperäisiä, mikä saa katsojan huomion herkeämään. Kun vielä James Gandolfinin esittämä palkkatappaja jää pitkistä kohtauksistaan huolimatta juonen kannalta täysin ylimääräiseksi, alkaa elokuvan sisältö tuntua varsin köykäiseltä.

Hyvät roolisuoritukset pelastavat, mitä pelastettavissa on. Brad Pitt vetää rikollisten sotkuja selvittelevänä välimiehenä charmikkaan roolin ja hänellä on myös elokuvan parhaat spiikit. Lopputulos voi vain puolitoistatuntisesta kestostaan huolimatta osoittautua pitkästyttäväksi, eikä elokuvaa tuskin kovin kauaa muisteta.

One comment

  1. Päivitysilmoitus: Oscar-sarja: Argo « Obskuuri.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s