Kevyttä mielihyvää

kevytta-mielihyvaa

Lääkäri Alpon (Tommi Korpela) todellisuus alkaa rakoilla, mutta miksi? (Kuva: Pate Pesonius)

(Q-teatteri, 2016)

Antti Hietalan esitys kyseenalaistaa ihmissuhteet, todellisuuden ja elämän merkityksellisyyden. Silti se on hauska, yllättävä ja viiltävän terävä.

Kevyttä mielihyvää avautuu kohtauksella, jossa Tommi Korpelan esittämä keski-ikäinen Alpo soittaa syntymäpäivän kunniaksi äidilleen vanhainkotiin. Puhelu muistisairaan äidin kanssa on yhdellä hetkellä huvittava ja seuraavaksi Alpon ääni murtuu onnittelulaulua laulaessa niin, että katsojankin tunnetila heilahtaa parissa sekunnissa äärilaidasta toiseen.

Alkukohtaus määrittelee sävyn koko teokselle: Absurdin, surrealistisen komedian alla piilee syvästi inhimillinen tragedia, ja arjen hauras pinta voi murtua koska tahansa.

Tarinassa eksistentiaalisesti hämmetynyt tai ihan vaan masentunut Alpo alkaa tavata hypnoterapeutti Oonaa (Pia Andersson). Seuraavassa hetkessä ollaankin juhlissa, joissa todellisuus tuntuu olevan jotenkin nyrjähtänyt, ja samoja hetkiä eletään toisteisesti uudelleen ja uudelleen, pienin muutoksin.

Kevyttä mielihyvää asemoituu selkeästi sisarteokseksi Antti Hietalan aiemmin Q-teatterille ohjaamalle Ihanat ihmiset -näytelmälle (2014). Molemmat teokset käyttävät samaa kerronnallista tekniikkaa, jossa kohtaukset ja repliikit toistuvat pienin variaatioin ahdistavan, vinksahtaneen tunnelman alati tiivistyessä. Molemmissa näytelmissä on myös juhlat, joihin on kutsuttu lähes tuntematon vieras, ja molempien tapahtumapaikka on valkoinen, persoonaton ja steriilin yläluokkainen asunto.

Lääkäriksi paljastuvan Alpon ja sympaattisen Oonan lisäksi muut hahmot ovat tv-ohjelmia kehittelevää yhtiötä pyörittävät Birgitta (Minna Haapkylä) ja Robert (Jussi Nikkilä), jotka ovat tai eivät ole Alpon vaimo ja veli. Sitten on vielä Jani Volasen esittämä Tuomo, joka on kutsuttu juhliin vain hassun Sherlock Holmes -hattunsa takia, mutta joka saattaa liittyä tarinaan paljon tiiviimmin kuin Alpo tai katsoja osaa aavistaakaan.

Kevyttä mielihyvää ei ole aivan helppo pala purtavaksi, mutta se pitää otteessaan äkkiväärällä huumorillaan ja kaiken alla sykkivän väkivallan uhan avulla. Näytelmä ei anna selkeitä vastauksia esittämiinsä kysymyksiin elämän mahdollisesta merkityksettömyydestä, mutta se ei ole tarkoituskaan.

Hietalan näytelmässä maailma on epävarma, mahdollisesti kylmäkin paikka, jossa ihmiset etsivät epätoivoisesti lohtua, mielekkyttää tai tunnustusta. Tässä todellisuudessa jokaisella on julkisivunsa, joka pettäessään paljastaa surullisen, raivokkaan, petollisen tai väkivaltaisen minuuden.

Yksinkertaisesti väkevä esitys, joka osoittaa jälleen kerran, että genrerajat on tehty rikottaviksi, ja että Q-teatterin tuotannot eivät koskaan tuota pettymystä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s