Ihanat ihmiset

Ihanat ihmiset 2

Minna Haapkylä, Elina Hietala ja Jani Volanen ovat ihania ihmisiä. (Kuva: Pate Pesonius)

(Q-teatteri, 2014)

Antti Hietalan käsikirjoittama ja ohjaama Ihanat ihmiset kuvaa elämän tyhjyyttä, toistoa ja sekavuutta kiinnostavan kerroksellisen tarinan keinoin.

Ihanat ihmiset alkaa todella mieleenpainuvasti: Jani Volasen ja Minna Haapkylän esittämä pariskunta saapuu olohuoneeseen ja keskustelee matkalle lähtemisestä. Sitten sama toistuu uudelleen ja uudelleen pienin variaatioin. Heti kättelyssä esitellään näytelmän paras ja tehokkain kerronnan elementti: toisto.

Useat kohtaukset näytellään pariin otteeseen siten, että muutamat repliikit muuttuvat tai ihmisten tunnetilat näyttäytyvät aivan erilaisina. Syntyy ristiriitoja, joista hahmot ovat myös tietoisia: Kaatoiko mies juomansa itsensä päälle vai heittikö hän sen puolisonsa kasvoille? Toistot ovat kuin eri näkökulmia tapaukseen tai vaihtoehtoisia maailmoita.

Itse tarinassa Volasen ja Haapkylän pariskunta on lähdössä seuraavana aamuna lomamatkalle Vietnamiin, mutta riidan päätteeksi he päätyvät yöklubille, jossa he kohtaavat Elina Hietalan esittämän nuoren tytön. Ilta muuttuu jatkoiksi, jotka eivät mene aivan suunnitelmien mukaan – ja toistojen vuoksi tarkka tapahtumakulku voi jäädä yleisöllekin hämäräksi.

Jussi Nikkilän esittämä veli saapuu näytelmään vasta väliajan jälkeen. (Kuva: Pate Pesonius)

Jussi Nikkilän esittämä veli saapuu näytelmään vasta väliajan jälkeen. (Kuva: Pate Pesonius)

Myöhemmin näytelmään saapuu myös tytön veli (Jussi Nikkilä), jonka ympärille näytelmän toisen puoliskon jännite rakentuu. Lopulta onkin epävarmaa, mitä itse kukin hahmoista tietää tapahtumista ja mitkä ovat kunkin osapuolen motiivit.

Koko näyttelijänelikko pistää lavalla parastaan. Toistoja näytellessään Volanen ja Haapkylä tuovat esityksiinsä hienovaraisia eroja, ja Jussi Nikkilä tasapainoilee taidokkaasti hyväntahtoisuuden ja uhkaavuuden välillä. Lisäksi Volasen loppupuolen raivonpurkaus on yksi aidoimpia tunteenosoituksia, joita olen teatterissa milloinkaan nähnyt. Siinä on yksinkertaisuudessaan jotakin käsinkosketeltavan realistista.

Jani-Matti Salon kylmä ja kolkko lavastus (erittäin varakkaan pariskunnan koti) kuvaa hienosti hahmojen mielenmaisemaa, mikä tuo mieleen Michael Haneken elokuvat. Missään ei ole mitään kodikasta, ja ihmiset näyttäytyvät ympäristöstään irrallisina ja eksyneinä.

Ihanat ihmiset on pienieleinen sukellus ihmisluonnon pimeisiin puoliin. Se on väkevää nykyteatteria, joka jättää kylmäksi vain niiltä osin kuin on tarkoituskin. Mitään selkeää viestiä tai sanomaa näytelmä ei yritä katsojilleen tyrkyttää. Ihmiset eivät lopulta ole ihania tai kamalia, hyviä tai pahoja; he ovat vain ihmisiä.

Mainokset

One comment

  1. Päivitysilmoitus: Perplex | Obskuuri.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s