Parhaat ensi-iltaelokuvat 2016

 

rogue-oneVuonna 2016 suuret franchise-elokuvat kompuroivat kun indie-helmet ja vakavammat scifi-elokuvat nostivat profiiliaan. Tässä parhaat Suomessa teatterilevitykseen viime vuoden aikana tulleista elokuvista.

Kuten aiemmin vuosina 2014 ja 2015, koskee tämä lista ainoastaan elokuvia, jotka tulivat teatterilevityseen Suomessa vuoden 2016 aikana. Mukaan ei siis ole laskettu esimerkiksi vain festivaaleilla esitettyjä elokuvia ja ainoastaan suoratoisto tai DVD/Blu-ray -julkaisun saaneita.

(Jatkossa tulen harkitsemaan myös suoratoistoensi-iltojen laskemista listalle. Tänä vuonna näkemistäni parista Netflixin ensi-illasta mikään ei olisi muutenkaan yltänyt parhaimmistoon.)

Listan kattavuudesta on sanottava, että katsoin laskujeni mukaan vuoden 2016 aikana 72 teatterilevitykseen tullutta elokuvaa. Lukuun on laskettu myös sellaiset elokuvat kuin The VVitch (2015) ja Midnight Special (2016), jotka tulivat rajoitettuun teatterilevitykseen. Tästä huolimatta esimerkiksi Elle (2016) jäi minulta näkemättä, joten täysin kattavana otantaa ei voi pitää.

Lista pyrkii tuttuun tapaan objektiivisuuteen, mutta se painottuu väistämättä oman makuni mukaisesti.

1. The Lobster

The Lobster

Jo edeltävä vuonna Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla nähty The Lobster (2015) on kiistatta omaperäisimpiä ja kekseliäimpiä elokuvia pitkään aikaan. Kreikkalaisen Yorgos Lanthimoksen absurdi elokuva yhdistelee surumielistä dystopiaa ja mustaa huumoria omintakeisella otteella. Pidemmän arvion voit lukea tästä.

2. Arrival

arrival

Vuonna 2015 dokumentaristi Michael Madsen teki esitti Vierailu-dokumentissaan todenmukaisen version siitä, mitä tapahtuisi, jos Maapallolle laskeutuisi yllättäen vieraita avaruudesta. Jo aiemmin taitavaksi ohjaajaksi osoittautunut Denis Villeneuve tekee fiktion puolella saman Arrivalilla (2016), joka vertautuu helposti Robert Zemeckisin Contactiin (1997). Trillerin ja tieteisdraaman välillä tasapainoileva elokuva on möyhemmin ensi-iltansa saaneen Passengersin (2016) tapaan esimerkki aikuiselle yleisölle suunnatusta tieteiselokuvasta, joka ei painota niinkään toimintaa vaan uusia ideoita ja älykästä kerrontaa. Lisäksi Jóhann Jóhannssonin säveltämä soundtrack on loistava.

3. The Neon Demon

The Neon Demon

Nicolas Winding Refnin The Neon Demon (2016) on unenomainen, yllättävä visuaalinen ilotulitus, joka tasapainoilee painostavan kauhutunnelman ja jopa koomiseksi äityvän surrealismin välillä. Driven (2011) ohjaajan uutukainen on Cliff Martinezin soundtrackilla ja vahvoilla roolisuorituksilla varustettu pläjäys, joka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta ei jätä kylmäksi. Pidemmän arvion voit lukea tästä.

*

Tänä vuonna viiden parhaan listaaminen tuntuu jotakuinkin mahdottomalta tehtävältä, joten tyydyn kolmen kärkeen. Alla listattuna kuitenkin elokuvat, joiden joukosta etsin seuraavia sijoja ja jotka kiistatta ansaitsevat saamansa hehkutuksen. Näistä useampi voisi helposti kohota myös The Neon Demonin tilalle kolmannella sijalla.

  • Mustang (2015)
  • The Hateful Eight (2015)
  • A Monster Calls (2016)
  • Jättiläinen (2016)
  • Hymyilevä mies (2016)
  • Midnight Special (2016)

Parhaiden lisäksi on paikallaan muistaa niitä elokuvia, jotka olivat tolkutonta huttua. Tässä muutama kunniamaininta vuoden aikana nähdylle roskalle:

Vuoden haaskattu mahdollisuus: Suicide Squad (2016)

Ei-hauskin komedia: How to Be Single (2016)

Yhden tempun ihme: Hardcore (2015)

Katsomisen jälkeen lähinnä vituttaa: The Green Inferno (2013)

Nuokuin teatterissa: Alice through the Looking Glass (2016)

Tässä vielä trailerit kolmen kärjestä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s